Tämä kirjoitukseni ilmestyi Kotimaa-lehdessä 22.12.1992.
Mielestäni se edelleen kokoaa yhteen suomalaisen
joulun keskeiset langat, joten toistan sen tässä:
”Jumala on tullut niin
ihmiseksi, että ihmiselle tämä on sietämätöntä.” Näin Tommy Hellsten toistaa
joulun pääajatuksen, kun hän suosikkikirjassaan koettaa palauttaa meitä ihmisiä
omaan alkuperäiseen kokoomme, etsimään lasta meistä itsestämme. Vasta sitten kun
pystymme näkemään jumalallista arjessa, voimme jakaa paikkamme muiden ihmisten
keskellä, kestää ”Virtahepoa” olohuoneessamme.
Myös Luukkaan
jouluevankeliumissa (2:1-20) on sellaista inhimillisyyttä, jota yli äyräiden
korostunut tunteellisuus joulunvietossamme estää meitä havaitsemasta.
Miksi paikalle pitikin
osua juuri paimenien, järjestyneen yhteiskunnan näkökulmasta sivullisten,
rituaalisen puhtauden kannalta kyseenalaisten, kaupunkilaisten mielestä
alentavan köyhyyden ja oppimattomuuden ruumiillistumien!
Luukkaalla on tosiaan
tarve liittää joulun kuvaukseen myös sellaista, mikä on arkista ja
epäromanttista. Miksi hän muuten menisi sellaisiin yksityiskohtiin kuten
Messias-lapsen kääriminen riepuihin, desinfioimattoman tilan, eläinten
syöttöruuhen, hyväksyminen vuoteeksi, hotellien huonepula, jopa verotus?
Marian rasittava matka
olisi ollut perusteltu, mikäli hänellä olisi ollut kiinteää omaisuutta
Betlehemissä. Entä matka miehen seurassa, johon häntä ei vielä oltu laillisesti
vihitty? Suomalainen raamatunkäännös-perinne
onkin tottunut käsittämään Joosefin ja Marian suhteen vapaaseen kansalliseen
tapaan, kun kuluvana vuonna juhlittu Kristiinan Raamattu pelkistää: `kihlatun
emändäns cansa joca racas oli`.
Nykyisen lamalogiikan
mukaan pitäisi kai katsoa turhanaikaiseksi tuhlailuksi se, että joulun perussanomasta
on Uuden testamentissa useampikin versio. Jos joulukertomuksia ryhdyttäisiin saneeraamaan
ja mittapuuksi otettaisiin vaikkapa Matteuksen versio, suurin osa Luukkaan
joulusta, sen monista vivahteista jouduttaisiin höyläämään pois. Jäljelle
jäisivät vain muutamat yhteiset nimet.
Joulukertomusten
erilaisuus antaa virikettä avoimeen keskusteluun Raamatun tekstien monisäikeisyydestä
ja erilaisista tulkintaperinteistä ja niiden sietämisestä kirkossamme. Joulun kertojista Luukas on tehnyt
suurisuuntaisimman yrityksen piirtää juhlalle maailmanhistorialliset
ääriviivat.
Vaikka historiantutkimus
näkee Luukkaan tietopohjassa monia ongelmia, kukaan ei voi asettaa
kyseenalaiseksi hänen pääasiaansa, että Marian synnytys säteili merkitystä aina
kosmisiin mittoihin ja että ajalliseen historian kulkuun kätkeytyy
Kaikkivaltiaan tarkoituksia. Keskipiste oli Rooma ja perimmäinen laitamaa eli Syyrian
provinssi, koko silloin tunnettu
maailmaa, saa taivaallisen kiintopisteensä korkealta
enkelikuoron esiintymislavalta.
Mielenkiintoista on,
että tekstin poliittinen kärki on ladattu enkelin ilmoitukseen: ”Teille on
syntynyt vapauttaja (kreikaksi sooteer),
kansan pelastaja!” Tätä kunniatehtävää katsoivat toteuttavansa lukemattomat
hellenistisen ajan hallitsijat, filosofit ja parantajat. Nyt hallitsijan
palvonnalta taitettiin kärki: ihminen pysyköön osassaan!
Kotoista
jouluperinnettämme vastaa se, että enkelin ilmoitus on uuteen Kirkkoraamattuun
tulkittu sisäpiirien ehdoilla: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.”
Tähän on ladattu hengellisen virityksemme mukainen painotus. Joulun Lapsi kuuluttaa
vapauden ja vapautuksen tervehdyttävää sanomaa yksilön ja yhteisön elämässä.
Jeesuksen esikuvan
mukaisesti kristitty on sitoutunut suojelemaan ihmiselämää, vieläpä kaikessa sen
moninaisuudessa sietämään sitä.