Sivut

1.5.2014

Suomen Lähi-idän instituutti (FIME) 20 vuotta 1.6.2014




Tämä ensimmäinen suomalainen näyttely Syyriassa sai osakseen ansaittua huomiota ja lisäsi syyrialaisten yleistä  Suomi-tietoutta.” Näin sanoi Damaskoksessa  Assad-kirjastossa maaliskuussa 1997 Mika Waltarin elämäntyötä ja Kalevalaa käsittelevien näyttelyiden jälkeen  vuosikymmeniä  Damaskoksessa asunut Helsingistä kotoisin oleva Karin Ramsland.

Tieteen palvelukseen tarkoitetun instituutin (aluksi Jerusalemin-instituutin nimisenä) peruskirjan allekirjoitus järjestettiin Helsingin yliopiston opettajienkahvilan lehtisalissa 1. kesäkuuta 1994. Säätiön perustivat kolme yliopistoa, kolme kirkkokuntaa (luterilainen, ortodoksinen ja katolinen), joukko yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä. Säätiön tarkoituksena oli alusta alkaen tutkimus ja koulutus:  monietninen ja monikulttuurinen opetus, kulttuurivaihto Suomen ja Lähi-idän maiden kesken ja tämän tiedon välittäminen suomalaisille yliopistoille. Säätiö julkaisee tuloksia julkaisussa Proceedings of FIME. 

Alueen levottomuudesta pääasiassa johtuu, että säätiö on neljään kertaan joutunut muuttamaan  toimipisteensä sijaintia: Palestiinan Beit Jalasta Syyrian Damaskokseen, sieltä sodan tieltä Ammaniin ja sitten Libanonin Beirutiin. Säätiön rahoituksesta on vastannut pääasiassa Opetusministeriö.
Pienellä Suomella on kunniakkaat perinteen Lähi-idän tutkimuksessa . Helsingissä 1732 syntynyt Petter Forsskål, kuuluisan ruotsalaisen Linnén oppilas, luonnontutkija ja orientalisti, osallistui 1761 Arabian-retkikuntaan, jolla matkalla kuoli. Forsskålia paljon tunnetumpi  Yrjö Augusti Wallin, joka syntyi Ahvenanmaalla 24.10.1811, teki Kairosta käsin tutkimusmatkoja Lähi-itään ja kävi myös muslimiksi pukeutuneena mm. Mekassa.  Wallin toimi  ensimmäisenä itämaiden kirjallisuuden professorina Helsingin yliopistossa. Myös Wallin kuoli varhain eli ongelmatonta ei ollut ensimmäisten tutkijoiden elämä.
Avajaiset Jerusalemin kaupungintalossa
 Säätiön toiminnan avajaiset pidettiin näyttelyineen Jerusalemin kaupungintalossa lokakuussa 1995. Egyptin-toiminnan avajaiset olivat Kairossa 1996, Damaskoksessa 1997 ja Ammanissa 1998. Jokaisessa näistä maista on järjestetty yliopistojen täydennyskoulutuslaitosten  vierailukäyntejä ja –luentoja. Tärkeää on ollut, että kaikkialla Suomen suurlähetystöt  - ensimmäisinä  Garth Castrén Kairossa ja Heikki Latvanen Damaskoksessa - ovat ottaneet säätiön pyrkimykset kuin omakseen. Eri ammattialojen täydennyskoulutuksen ryhmät etenkin Joensuusta, Åbo Akademistä ja Helsingin yliopistosta ovat saaneet perehtyä Lähi-idän vastaaviin laitoksiin. Sain ilon olla tässä työssä mukana vuodet 1994-2002.
Vantaan täydennyskoulutuslaitoksen ryhmä vierailee tyttökoulussa Alepossa


Instituuttimme johtajina ovat toimineet seuraavat henkilöt: FT Mikko Louhivuori 1998-2002, FT Irmeli Perho 2002-2005, dos. Raija Mattila 2005-2008, dos. Hannu Juusola 2009-2010 ja FT Ari Kerkkänen 2011-2014. Uudeksi johtajaksi valittiin toiseen kertaan dos. Mattila.