Syyskuun 4. päivä tuli kuluneeksi 70 vuotta ns. jatkosodan päättymisestä.
Talvi- ja jatkosodassa Suomi menetti kaatuneina 66 000 ja kadonneina 1500
kansalaistaan. Vuonna 1936 syntyneenä
minulla ei tietenkään ole monia omakohtaisia mielikuvia sotavuosista, muistan
kuitenkin, että neuvostokoneiden jylistessä Rautavaaran Ala-Luostan taivaalla
me lapset otimme valkoiset lakanat ja
kiiruhdimme läheiseen metsään. Siellä oli talvisodan sytyttyä syksystä 1939
havuista kyhätty maja. Kotimme Jokelan talon ikkunoissa oli määräysten mukaiset
tervapaperiset verhot iltapimennyksiä varten. Erityisen hyvin muistan kirkkaan kuutamoisen illan, jolloin raskaat
pommikoneet jyrisivät matkalla kohti Kallaveden siltoja, jonne oli matkaa noin
90 km.
Kesällä 1939 käynnistyi Kannaksen
linnoitustyö ja syyskuun 1. päivänä Saksa hyökkäsi Puolaan. Jokelassa oli jo
radio, niin että oltiin tapahtumien tasalla. Lokakuussa kahvi ja sokeri
hävisivät kauppojen hyllyiltä, käskykortin saaneet miehet koottiin
Suojeluskunnan talolle. Koulutyötä
jatkettiin marraskuun loppuun. Tammikuun pakkasilla elohopea pysytteli -40
asteessa. Suojeluskunnan talolla kymmenien miesten majoituksessa ja
ruokkimisessa oli vaikeuksia, mutta kunnalliskodin 20-päinen karja tuli avuksi. Pappilanmäen väentuvan suuri uuni
palveli leivänteossa. Koteihin satoi halontekomääräksiä. Miesten lähdettyä
palvelukseen nuorten lisäksi jopa
heikkokuntoiset vanhukset joutuivat halkometsään. Jo 4.2.1940 kirkkoherra
Mannerkorpi siunasi viisi kaatunutta.
Evakkovirta Karjalasta alkoi.
Jatkosodan alettua kesällä 1940
isäni Einari sai määräyksen lähteä 30 km:n päässä olevaan Rautavaaran
kirkonkylään suojeluskuntatehtäviin. Hänen kuulonsa oli alentunut
korvatulehduksen jälkeen, joten hän ei kelvannut rintamalle. Polkupyörällä taittui mäkinen matka kirkolle Suojeluskunnan
talolle! Ihmettelen nyt, miten meille
lapsille tulikaan tieto, että isä pääsee tiettynä päivänä lomalle. Koivukujan
päässä osasimme odotella.
Vuonna 1993 Kirsi Haikarainen
toimitti ja Rautavaaran kotiseutuseura ry kustansi 272-sivuisen teoksen
”Rautavaaralaisten sota-aika”, johon muistelijat on valittu kirkonkylän
ympäristöstä, omalta kotikylältä ei siihen ole päässyt yhtään 17
kirjoittajasta. Teoksessa on lueteltu talvisodan ja jatkosodan sankarivainajat
sekä viisi Säyneisiin haudattua.
|
Helmi-tätini 70-vuotispäivänään | |
Äitini nuorempi sisar Helmi Tuovinen
os. Pehkonen palveli lottatehtävissä. Hän kärsi keuhkovammasta vilustuttuaan
lottapalvelussa näköalatornissa ja nautti siksi valtiokonttorin avustusta kuolemaansa
saakka. Rautavaaralaisten joukko-osastoa johti kapteeni Kaltiainen Nurmeksesta, luokkatoverini Kirsti Jahkolan isä. Häntä muisteltiin erityisen mukavana miehenä.
|
Kuva Rautavaaralaisten sota, Kalevi Karppa |
Luokkatoverini Asko Tanskanen kirjoittaa: "Isäni hoiteli sodan aikana Jukolan kaupan asioita Nurmeksen kauppalassa, mutta myös Rautavaaran Jukolaa. Hän ajoi aina asioiden vaatiessa Rautavaaran kirkolle. Kun muistaa silloiset tiet mäkineen, eivätkä pyörätkään tainneet kovin kaksisia olla, niin ei varmasti ollut mikään helppo homma."