Sivut

23.3.2016

Pääsiäisterveiset Pohjois-Kyproksesta ja Turkista (28.2.- 13.3.)!





Kiertelimme viikon päivät loistavan englanninkielisen oppaan seurassa Kyproksen 
ja Turkin nähtävyyksillä. Aurinko porotti ja rusketus alkoi näkyä. Kyproksen
ensimmäisenä päivänä lähdimme pohjoisrannikon viehättävään Kyreniaan, ja siellä kiipesimme
750 m korkeuteen Pyhän Hilarionin ristiretkeläislinnaan. Polku oli kauttaaltaan kivetty, mutta koville otti jyrkkä rinne. Vaivannäkö palkittiin sillä näkymät laaksoihin ovat upeita. 


Näkemisen arvoinen oli myös Nikosia, Berliinin yhdistyttyä Euroopan viimeinen jaettu kaupunki. Ottomaanien karavaaniseralji palautti ajatukset kauemmas historiaan, ja Selimin ortodoksi- kirkosta muutettu moskeija  vuoteen 1983, jolloin saari ”lopullisesti” jakautui ja Pohjois-Turkkiin jäi vain muslimiväestö. Tietenkin halusimme ylittää rajan ja vierailla Kreikkaan kuuluvassa osassa.


Antalyasta  käsin ajoimme pitkin Taurusvuoristoa ohi lammasfarmien kohti UNESCON  luonnonperintökohdetta Pamukkalea. Jo roomalaiset kylpivät Pamukkalen lämpimissä lumivalkoisissa kalkkikivialtaissa ja tavoittelivat terveyttä kalsiumkarbonaaattia sisältävästä vedestä.  Pamukkalen museossa kävivät vain harvat turistit, mikä on vahinko. Se on uudenaikaisesti järjestetty ja esineet hämmästyttävän hyvin säilyneitä. Antiikinkaupunki Hierapolis Pamukkalen vieressä oli raunioina.


Noin 1300 m korkeudella vierailimme mattokutomossa, jossa esittely kävi – yllättäen -   suomen kielellä. Vierailut tehtiin myös niin kultakoruja valmistavaan kuin turkiksia ja nahkatuotteita valmistaviin  tehtaisiin. Halvan matkan hinnasta osan maksaa Turkin valtio ja siksi pyritään tukemaan teollisuutta. Joka kohteessa jonkun matkalaisen mukaan tarttui tavaraa.  Suomen nykytilassa on kiinnostavaa kuulla miten työttömyyden kohdatessa turkkilainen opiskelija maksaa takaisin opintolainansa. Hänet työllistetään valtion laitokseen ja 1/3 palkasta peritään lainan maksuun.

Mahtavat roomalaisrauniot olivat vastassa Siden satamakaupungissa. Suuri areena oli säilynyt melko hyvin. Apollon temppeli antaa yhä  vaikutelman suuruudestaan.Todennäköistä on, että apostoli Paavali vieraili täälläkin, vaikka Uusi testamentti ei sitä mainitse. Side sijaitsi kävelyetäisyydellä hotellistamme.
Matkatoimisto myi kakkosviikolla, jolloin vietimme rantalomaa, useita retkiä. Emme osallistuneet, sillä osassa kohteita olimme käyneet jo edellisillä matkoilla -ja Marja Liisa ei olisi Marja Liisa ellei hän olisi järjestänyt kilpailevaa retkeä pienelle joukolle Alanyaan! Ystävällinen taksi ajoi meidät Alanyan linnan huipulle, josta näkymät olivat uskomattoman upeita.


Matka oli neljäs vierailumme Turkkiin. Aina hämmästyttää ja ilahduttaa ihmisten ystävällisyys, hyvät tiet ja julkinen liikenne. Ja miten siistejä ovat vessat, raikas tuoksu ja kunnollinen käsienpesumahdollisuus.  Eikö joku ole sanonutkin, että koti-Suomessakin ravintolan tason voi päätellä toileteista! Sama pätenee myös maahan kuin  maahan.