Sivut

27.12.2013

Varhaisia muistikuvia kotoani Rautavaaralta WEIHNACHTSFEIER

 Valokuva (Foto) Ulrich Kruggel 1961. Synnyinkotini Jokela, joka valitettavasti on purettu uuden rakennuksen tieltä.
Synnyin helteisen kesän 1936 heinäkuussa. Olen useinkin koettanut hakeutua kaikkein varhaisimpien muistojen pariin. Päällimmäiseksi nousevat aina tarkantuntuiset mielikuvat runsaan kilometrin etäisyydellä palavasta koulun navetasta sotasyksynä 1940; niihin liittyvät kertomukset äsken kylälle opettajaksi saapuneesta Alma Kolehmaisesta aamutakissaan huutamassa sammutusväelle: ”Kantakaa vettä, kantakaa vettä!” Koulu valmistui 1904, ja se seisoo edelleenkin paikallaan männikön keskellä – tyylikäs vaalea hirsirakennus, jossa aloitin oppivelvollisuuteni ja toimin kaksi vuotta viransijaisena  vuosina 1957-59.
Useimmilla ensimmäiset muistot näyttävät liittyvän jouluun. Minä en tarkalleen voi palauttaa mieleen  ”ensimmäistä jouluani”, mutta sen muistan, että jonain varhaisena jouluna sain pukilta piiskakimpun – olin kai syyskaudella ollut erityisen villi yhdessä serkkuni Toivon kanssa! Kukaan ei tosin enää pysty vahvistamaan tätä muistikuvaani.
Joulun viettoon valmistauduttiin Jokelan talossa hartain odotuksin: tuhkasta tehtyyn lipeään upotettiin kapakala.  Kinkku ja laatikot, välistä myös maksalaatikko, valmistettiin ajoissa ja siirrettiin kellariin odottamaan aattoiltaa. Riisipuuro ja sekahedelmäsoppa valmistuivat viime hetkillä. 

Kuusi noudettiin lähimetsästä, välistä latvapuoli, mutta yleensä valittiin tuvan korkuinen puu, mukana kanto, jota sahalla lyhennettiin. Kun kuusi oli sulanut navetan lämmössä, se siirrettiin sisälle, ja latvatähden lisäksi koristeina palvelivat lippunauhat, pumpuli ja tähtikoristeet. Lapsiperheessä oli vaikeaa säilyttää kääröjä niin, ettei niihin olisi joku uteliaisuuttaan koskenut. Niinpä lahjakorit vietiin aitan vintille. Joulurauhan julistus ja Sulo Saaritsin laulu aloittivat joulunvieton. Jouluaterialle kokoontuivat kaikki. Lapsia jännitti pukin tulo. Aito pukki koputti tuvan ovelle jokseenkin aina: usein isä Einari tai Toimi-setä, jopa vanhat tädit Hilja ja Aili. Mutta minäkin kelpasin tähän tehtävään ajan myötä. Pukki toivotettiin tervetulleeksi laululla, ja kuusen ympärillä varmasti leikittiin.
Joulukirkkoon lähdettiin harvoin. Jos aikomuksena oli ehtiä hevoskyydissä 30 km:n matka Rautavaaralle, oli jouduttava  taipaleelle jo viiden maissa; Säyneisen kirkkoon oli n 10 km:n matka. Mutta koulumme järjesti joka vuosi kuusijuhlan, jonka valmistelut aloitettiin jo varhaissyksystä. Juhlan aloitti yhteinen ”Enkeli taivaan”, jota seurasi opettajan puhe ja oppilaiden ohjelma. Alimmat luokat vastasivat tonttuleikeistä. Joulunäytelmä kuului myös aina asiaan. Ohjelman päätyttyä jaettiin todistukset. Alueen kouluihin lahjoitettiin Amerikasta saapuneita kaakao- ja säilykepurkkeja. Nyt vain haalenevissa muistoissa elät Sinä, Lapsuuden Joulu!

4.11.2013

”A Flying Finn!” Suomalaiset kansalaisjärjestötoiminnassa kautta maailman



 
(Finnish Civil Society Actors in the Global Sphere. Tuomo Melasuo, Petter Nissinen et Outi Tomperi eds., Tampere, 173 sivua)
TAPRI, Tampereen Rauhantutkimuksen laitos on lähettänyt meille Anna Lindh –säätiön toimintaa seuraaville näin lennokkaasti otsikoidun teoksen. Siinä 17 suomalaista tilittää kokemuksiaan kansalaisjärjestöjen työssä maailman eri kolkilla. Traagisesti kuolleen ruotsalaisen poliitikon nimeä kantava säätiö on vuodesta 2005 lukien pyrkinyt tukemaan Euro-Välimeri –yhteistyötä, edistämään Välimeren ja Euroopan välistä kulttuurista vuoropuhelua ja samalla lisäämään eri kulttuurien keskinäistä kunnioitusta. Säätiön sihteeristö tekee työtä Egyptin Aleksandriassa, jo antiikin aikaisessa kulttuurien sulatusahjossa. Sen kotisivujen kautta on meidän kaikkien mahdollista liittyä Suomen verkoston jäseneksi.
Kukin kirjoittaja selostaa, miten he ovat toimineet mukana maailmanlaajassa yhteistyössä. Mukaan on otettu niitäkin, jotka osallistuivat maaliskuussa 2013 Välimeri-tapahtumaan Marseillessa. Suurimmalla osalla artikkelin yhtenä alueena on uskontojenvälinen dialogi. Esimerkiksi Timo Virtala, Loviisan rauhanfoorumin sihteeri, kertoo koskettavasti, miten hänestä tuli pasifisti. Hänen mielestään Euroopan rauhanliikkeen lähtökohta juontuu Ranskan ja Saksan kulttuurikeskustelusta ensimmäisen maailmanjälkeisessä kaaoksessa.
Erityisen antoisa monissa rauhanjärjestöissä ansioituneen Heidi Rautionmaan puheenvuoro. Hän vakuuttaa, että uskontojenvälisissä keskustelussa kristallisoituvat tietyt ihmiskunnan yhteiset arvot, Raamattuun pohjautuva ”Kultainen säätö” (kohtele toista niin kuin toivot toisen kohtelevan sinua) ja ”Globaali etiikka” (yhteiset eettiset periaatteet). Rautiomaan mielestä tällainen dialogi on omiaan tuomaan panoksensa yhteiskunnalliseen ja poliittiseen oikeudenmukaisuuteen.

Teos päättyy kahteen meitä suomalaisia lähelle tulevaan aiheeseen, somalien rantautumiseen Suomen kamaralle. Vaikka nyt on kulunut ensimmäisten erien saapumisesta 20 vuotta, kysymys heidän kotoutumisestaan on yhä polttava. Syrjintää esiintyy edelleen. Esa  Allas, toimittaja ja kirjailija, ottaa esiin artikkelinsa lopussa kahden Suomessa syntyneen somalin mielipiteen, toinen on kätilö, toinen postivirkailija: vaikka he tulevat vierailemaan ja osallistumaan Somalian projekteihin, he haluavat palata Suomeen, niin iso osa heistä on jo tullut peruuttamattomasti osaksi tätä pohjoista toista  kotimaata.

9.9.2013

Terveisiä Turkista! Jatkuuko siellä arabikevät vai onko tulossa arabitalvi?




Sinnittelin  vaimoni siivellä elokuun puolivälissä viikon matkalla Akateemisten Naisten Kansainvälisen Liiton Maailmankongressissa Istanbulissa, Euroopan ja Aasian solmukohdassa. Meren lahtia pilkotti kaikkialta, kukkaloisto mykisti. Istanbul levittäytyy kahden maaosan alueelle 13-20 miljoonine asukkaineen. Osallistumiseni oli hetkittäistä, päivän lämpö +31 oli niin lamauttava: osan luennoista kyllä kuuntelin, kokouksen juhla-aterioihin myös osallistuin ja kahteen ikimuistettavaan merimatkaan väriään vaihtavien siltojen alla. Tärkeimpiin nähtävyyksiin kuuluu jo keisari Justinianuksen ajalta 5oo-luvulta valtava temppeli Hagia Sofia, nykyään islamilainen museo, jonka sisääntuloihin myös kristillisen ajan freskot luovat värikylläistä hämyään.
Turkin lähes 80-miljoonainen yhteiskunta koki ensimmäisen presidenttinsä Atatürkin aikana reformin toisensa jälkeen. Maasta tuli periaatteessa uskonnoton demokratia. Maan itäosissa   asuu huomattava kurdivähemmistö – usein konfliktien siemen. Turkissa vallitsee teoriassa miesten ja naisten kesken tasa-arvo, mutta perinteen painosta  naisten odotetaan täyttävän ennen muuta vaimon ja äidin tehtävät. Nykyisen pääministerin Erdoganin politiikka vahvistaa yhteiskunnan konservatiivista roolia. Tämä onkin kantona kaskessa, kun erityisesti koulutettu väestön osa haluaisi Turkin lopulta liittyvän EU:hun. Turkin Akateemiset Naiset vaativat naisille asemaa yhteiskunnassa ja vastustavat nykyistä hallintoa.

Kokouksen avajaisissa nuori parlamentaarikko  kertoi presidentin viimeisimmistä tempauksista, joihin kuului kieltää raskaana olevia naisia näyttäytymästä kadulla ja kehotus hankkia ainakin kolme lasta! Turkin akat. naiset eivät halua ”täydentävää” osaa miesten rinnalla vaan modernin Turkin perustajan jalanjäljissä täyttä tasa-arvoista panosta. Mutta peräti 17 % yli 15-vuotiaista naisista on lukutaidottomia ja varsinkin maaseudulla syrjäytyviä. Naisjärjestöt kamppailevat lapsiavioliittoja vastaan: nämä naiset  jäävät  toisten komennettaviksi, toisen asteen kansalaisiksi. Jääkö siis kahden vuoden takainen vapautumisen ”kevät” sittenkin vain haaveeksi Turkissa? Tohditaanko hyödyntää naisten ja varsinkin nuorten voimavaroja?

18.7.2013

Pilpalan kylän historia heräsi eloon Lopella





Pilpalan koululta lähdettiin taas kyläkävelylle 12.7. Peräti 120 nykyistä tai entistä pilpalalaista, me kesäasukkaat kaiken jatkona, kokoonnuimme ensin kesätorille ja suunnistimme sitten Hyrryn tilan sivuitse kohti ikiaikaista metsää. Oikealla pilkoittikin jo kartanon kaksi hehtaaria käsittävä lähde – lienee lajissaan maamme suurimpia. Sen  tasaisen kylmään veteen kartanon karjakot kantoivat vastalypsetyn maidon jäähtymään.




Pilpalan historiaa hyvin tunteva Jorma Ruponen toimi retken pääoppaana. Postin ja sähkölaitoksen vaiheita valotti kävelykeppeihinsä nojannut Sylvi Onnela, joka postin ikkunasta saattoi seurata Pilpalan myllyllä häärääviä elokuvajulkkiksia. Mutta kaikkein  tarkimmat tiedot lateli Lopen pitkäaikainen johtaja Voitto Saraneva, suvun varhempi nimi Sacklin. Suvun piirissä kuorma-auto liikenne  alkoi syntymävuotenani 1936 ja päättyi 1978.Kun oli perehdytty osuuskauppojen ja kassojen  historiaan käveltiin Näkyvänkosken rantaan, jossa oli kantatilojen  yhteinen mylly. Viljaa arvellaan jauhetun aina 1300-luvulta alkaen. Paikalla oli Antti Kuparinen, joka työskenteli Pilpalan myllyn viimeisenä mylläripoikana 1960-luvulla. Näkyvän ja Kuusammen  välisellä alueella toimi elintärkeä saha, josta ei ole säilynyt minkäänlaista näkyvää muistomerkkiä. Pilpalalainen Harri Saksala esitti tekemänsä laulun monen kyläläisen leivässä pitäneen  laitoksen elämästä. Vielä kannattaa mainita Pilpalan mylly suomalaisen elokuvan historiassa. Kosken partaalla kuvattiin 1957  ”Nuori mylläri”, päätähtenä Teija Sopanen. Televisiota varten kuvatusta ”Keinumorsiamesta”  ei enää ole saatavissa yhtään kopiota

Myllyllä jauhettiin viljaa jo 1300-luvulla






[i]  Pilpala tulee sanasta   Philippus/Filippus/Pilppa