Sivut

1.6.2016

Rakkaudesta Vantaaseen ja sen aina uudistuvaan Myyrmäkeen!




 

Äskettäin järjestettiin Kilterin koulussa infotilaisuus Myyrmäen alueen lähivuosien suunnitelmista. Kävi varsin pian ilmi, että muutaman vuoden kuluttua Myyrmäki saa lähes uudet kasvot. Kaupungin kehittäminen ja tulevaisuuden ennakointi ovat kovassa nousussa: tunnussanana on kaikkien meidän yhdessä tekeminen. Myyrmäki tulee kokemaan muutoksia, näin vakuuttivat meille kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine ja ajatushautomo Demoksen tutkimusjohtaja Aleksi Neuvonen.


Metropolia  ammattikoulu laajentaa ja tuo kaduillemme tuhansia  nuoria. Ympärillemme kasvaa  uutta elinvoimaa, yhteisöllisyys voimistuu, kaupunkikuva monipuolistuu. Nykyaika ja historia kohtaavat Paalutorin kallioilla. Vanhimmat löydöt juontuvat peräti 7000 vuoden takaa kivikaudelta (Jönsaksen kaivaukset), niillä on kunniasija museoissamme. 


Myyrmäki on yksi Vantaan kasvavista aluekeskuksista. Harva tietää, että pitkään kivuliaasti kasvanut pikkukaupunki Helsingfors perustettiin Vantaan eli silloisen Helsingen pitäjän rannikolle.  Helsinge oli  vauras maaviljelyspitäjä. Mutta suuret muuttovuodet 60-luvulta eteenpäin mullistivat tilanteen. Vantaasta tuli kauppala 1972 ja kaupunki 1974. Nyt Vantaa on Suomen neljänneksi suurin kaupunki. Vantaalla on kansainvälinen lentokenttä ja sitä halkovat moottoritiet eri suuntiin. Rautatie Hämeenlinnaan saakka avattiin 1862 ja nyt Kehäradan avulla on junayhteys niin Tikkurilan kuin Myyrmäen kautta myös lentokentälle. 

Historia ja nykyaika kohtaavat monin tavoin. Vanhaan käyttöesineistöön voi tutustua Maatalousmuseossa, tehdä jännittäviä kokeita Tikkurilan Heurekasssa, hiljentyä keskiaikaisessa Pyhän Laurin kirkossa, tutustua Vantaan menneisyyteen Kaupunginmuseossa ja tähystää taivaalle Ilmailumuseossa.   Vantaa on kansainvälinen  kaupunki, jossa asuu 210 000 asukasta. Ja meitä on jo 112 eri äidinkieltä puhuvaa!

 Kirjoitin nämä rivit 1.6.2016 – avioliittoni  53:ntenä hääpäivänä!