Kyösti Lallukka 22.3.1944 - 9.10.2010
13.11.2010
Rakkaat Miia, Anu ja Teppo, rakas Armi!
Katselen Köpin kuvaa jääkaapin ovella. Kuva on keväältä 2004, hän kutsuu siinä ystäviään 60-vuotispäivilleen. Köpillä on selässään huolella pakattu rinkka. Hän tutkii keskittyneesti molemmin käsin kiinni pitäen karttaa. Taustalla kohoaa tunturin laki lumipälvineen. Se väikkyy kutsuvana, Köpi on taas kerran lähdössä seikkailuun keskelle suurta luontoa: siellä hän tunsi olevansa turvassa, siellä hän viihtyi kuin parhaiden ystävien suojassa.
Köpi opetti teillekin, lapset, erätaitoja, metsä kaikkine asukkeineen oli elintärkeä, suorastaan pyhä. Hän seurasi mukana eläen teidän kolmen pyrkimyksiä, määräilemättä, komentamatta, teidän omiin ratkaisuihinne luottaen. Hän kannatti luonnossakin heikomman oikeutta yhtä sinnikkäästi kuin kaikkia syyttömästi syytettyjen penkille joutuneita kansalaisia, niin hyvin korkeaa vastuuta kantaneita kuin satunnaisesti hänen vaikutuspiiriinsä päätyneitä. Kaikki he saivat Köpistä sanavalmiin ja osaavan puolestapuhujan.
Armi (Mikkola), sinä olit Köpille aarre. Sait hänet virkistymään pahan kolarin jäljiltä, tarttumaan uudestaan kiinni elämästä, palaamaan hänelle rakkaiden puutöiden pariin ja lopulta jatkamaan Tampereella opintoja, jopa valmistumaan maisteriksi parhain arvosanoin. Te saitte varsin pitkään iltateen ääressä parantaa maailman asioita, kun suuri idealisti oli asioita vauhdittamassa, saitte yhdessä matkustaa ja harrastaa teatteria. Elämä hymyili.
Köpi oli valpas maailmantarkkaaja. Hänen persoonaansa hehkutti sisäinen voima, hänen oikeudentajunsa oli ehdoton. Äänitorvi hänen sisällään ei vaiennut, vaikka kunto jo luhistui: maailman piti tulla paremmaksi, selkeämmäksi, inhimillisemmäksi. Hänen luonteessaan piili jotain häikäilemättömän rehtiä. Niinpä hän ei päässyt koskaan eroon Risto Rytin kohtalosta. Hän kärsi mukana kuin asianomainen.
Köpi elää muistoissamme vielä pitkään. Emme halua vaihtaa tämän päivän surua unohdukseen.
