Varhaisia muistikuvia kotoani Rautavaaralta WEIHNACHTSFEIER

 Valokuva (Foto) Ulrich Kruggel 1961. Synnyinkotini Jokela, joka valitettavasti on purettu uuden rakennuksen tieltä.

Synnyin helteisen kesän 1936 heinäkuussa. Olen useinkin koettanut hakeutua kaikkein varhaisimpien muistojen pariin. Päällimmäiseksi nousevat aina tarkantuntuiset mielikuvat runsaan kilometrin etäisyydellä palavasta koulun navetasta sotasyksynä 1940; niihin liittyvät kertomukset äsken kylälle opettajaksi saapuneesta Alma Kolehmaisesta aamutakissaan huutamassa sammutusväelle: ”Kantakaa vettä, kantakaa vettä!” Koulu valmistui 1904, ja se seisoo edelleenkin paikallaan männikön keskellä – tyylikäs vaalea hirsirakennus, jossa aloitin oppivelvollisuuteni ja toimin kaksi vuotta viransijaisena  vuosina 1957-59.

Useimmilla ensimmäiset muistot näyttävät liittyvän jouluun. Minä en tarkalleen voi palauttaa mieleen  ”ensimmäistä jouluani”, mutta sen muistan, että jonain varhaisena jouluna sain pukilta piiskakimpun – olin kai syyskaudella ollut erityisen villi yhdessä serkkuni Toivon kanssa! Kukaan ei tosin enää pysty vahvistamaan tätä muistikuvaani.

Joulun viettoon valmistauduttiin Jokelan talossa hartain odotuksin: tuhkasta tehtyyn lipeään upotettiin kapakala.  Kinkku ja laatikot, välistä myös maksalaatikko, valmistettiin ajoissa ja siirrettiin kellariin odottamaan aattoiltaa. Riisipuuro ja sekahedelmäsoppa valmistuivat viime hetkillä. 

Kuusi noudettiin lähimetsästä, välistä latvapuoli, mutta yleensä valittiin tuvan korkuinen puu, mukana kanto, jota sahalla lyhennettiin. Kun kuusi oli sulanut navetan lämmössä, se siirrettiin sisälle, ja latvatähden lisäksi koristeina palvelivat lippunauhat, pumpuli ja tähtikoristeet. Lapsiperheessä oli vaikeaa säilyttää kääröjä niin, ettei niihin olisi joku uteliaisuuttaan koskenut. Niinpä lahjakorit vietiin aitan vintille. Joulurauhan julistus ja Sulo Saaritsin laulu aloittivat joulunvieton. Jouluaterialle kokoontuivat kaikki. Lapsia jännitti pukin tulo. Aito pukki koputti tuvan ovelle jokseenkin aina: usein isä Einari tai Toimi-setä, jopa vanhat tädit Hilja ja Aili. Mutta minäkin kelpasin tähän tehtävään ajan myötä. Pukki toivotettiin tervetulleeksi laululla, ja kuusen ympärillä varmasti leikittiin.

Joulukirkkoon lähdettiin harvoin. Jos aikomuksena oli ehtiä hevoskyydissä 30 km:n matka Rautavaaralle, oli jouduttava  taipaleelle jo viiden maissa; Säyneisen kirkkoon oli n 10 km:n matka. Mutta koulumme järjesti joka vuosi kuusijuhlan, jonka valmistelut aloitettiin jo varhaissyksystä. Juhlan aloitti yhteinen ”Enkeli taivaan”, jota seurasi opettajan puhe ja oppilaiden ohjelma. Alimmat luokat vastasivat tonttuleikeistä. Joulunäytelmä kuului myös aina asiaan. Ohjelman päätyttyä jaettiin todistukset. Alueen kouluihin lahjoitettiin Amerikasta saapuneita kaakao- ja säilykepurkkeja. Nyt vain haalenevissa muistoissa elät Sinä, Lapsuuden Joulu!