Näkemiin Rooma! Arrivederci!

Marraskuun 2015 alkupäivinä vietimme vajaan viikon Roomassa. Käytimme nyt niin muodikasta jakamistalouttaa eli varasimme Chiara-nimiseltä nuorelta naiselta pienen yksiön Airbnb:n kautta. Halpaa ja kätevää. Kun majapaikka oli rautatieaseman lähettyvillä, selvisimme kävellen useampaan kohteeseen.  Ja kun ostimme linjan Hop-on – Hop-off liput kolmeksi päiväksi, keskikaupunki oli meidän!

Jo tulopäivänä ehdimme Colosseumille, Rooman suurimpaan pyöröteatteriin, jonka rakennutti keisari Vespasianus vuonna 72  jKr. Neron palatsin läheisyyteen. Nimen arvellaan juontuvan Neron kunniaksi pystytetystä pronssipatsaasta. Areenalla yleensä kuolemaan päättyneet  gladiaattorikamppailut olivat keisarin ja yläluokan suurta huvia. Voimme kuvitella 55 000 katsojan villiä mylvintää. Lattian alta syöksyivät Afrikasta ja muualta kaukaa tuodut pedot. Pienempi roomalaisareena  oli kyseessä myös, kun Gardajärven tuntumassa kerran katselimme Aida-oopperaa Veronassa.

Kaupungin keskustassa, vanhan osan (Forum Romanum)kiertää Palatinus-kukkula, jossa asuivat hallitsijat, jouluevankeliumin keisari Augustus ja monet muut. Augustus hallitsi 27 vuotta ja hänet julistettiin jumaluudeksi.

Valtava nähtävyys on Pietarin kirkko, koko maailmalle yhteinen, jossa hiljaisimpanakin arkipäivänä vierailee 30 000 turistia. Kerrassaan häkellyttävä on Sikstiiniläiskappeli, jonka kattofreskoissa Jumala mahtikäskyllään saa auringon levittämään valoaan. Kun freskot 1980-luvulla huolellisesti puhdistettiin, ne herättivät laajaa hämmästystä kirkkailla sävyillään.  

Viisi päivää kaupungissa, jossa nähtävää riittäisi viideksisadaksi, tuntuu miltei turhauttavalta. Mutta  ainahan voi toivoa pääsevänsä uudelleen.  Sen jälkeen voisi kertoa jostain, joka lukija ei heti tunnistaisi.

Puoli vuotta sotilassairaalassa 1956

Yllättäen minulle on toimitettu valokuva vuodelta 1956, jolloin makasin puoli vuotta munuaistautisena  Lahdessa Hennalan sotilassairaalassa. Kuvan lähetti kanssapotilaana ollut Raimo  Savolainen, joka asuu Helsingissä. Kuvan myötä tuo traaginen elämänvaihe on alkanut palautua uudestaan mieleeni. 

Olen äärimmäisenä  oikealla ylärivissa ja edessäni kuvan lähettäjä Raimo Savolainen

Silloin vielä antibiootit koettiin ihmelääkkeinä: niinpä niitä tarjottiin tabletteina ja ruiskeina. Mutta kun angiina oli vaurioittanut molempien munuaisten keräset – minkä näki vuosia myöhemmin pitkäaikainen lääkärini nefrologi Börje Kuhlbäck biopsiassa – millään lääkkeellä ei tuntunut olevan mitään tehoa. Kun kaikki tulehdukset oli saatava pois, käytiin myös veriseen nieluriesojen poisto-operaatioon.

Saksa oli minun lempiaineitani Nurmeksen lukiossa: olin jostakin napannut mukaan F.E. Sillanpään ”Nuorena nukkunut” –teoksen saksankielisen paperbackin. Eräänä päivänä liihotteli vuoteeni viereen sveitsiläinen harjoittelija – siitä vain kokeilemaan koulussa opittua! Lahden kaupungin orkesterin vierailu oli virkistävä elämys. Myös kaksi Ylämyllyllä palvellutta poikaa tuli tervehdyskäynnille. Samoin vierailivat isäni ja Aili-tätini. Muuten aika mateli sairaalan rutiineiden keskellä – kesäkuusta joulukuuhun. Ylilääkäri Vallen kierroksia hieman jännitettiin, hän ihmetteli, että albumi virtasi aina vain virtsaani.

Kun lopulta pääsin Rautavaaran Ala-Luostaan - lääkärien odotusten mukaan kuolemaan, keväinen aurinko kimalsi hangilla. Lähdin rehtorini Esa Kauppisen esimerkin innoittama hiihtelemään ilman paitaa  - oliko se paljonkin penisilliiniä tehokkaampaa. Ilmeisesti oli, sillä  syksyllä tohdin lähteä sijaisopettajaksi lapsuuteni kansakouluun. Tässä nähdään, että parhainkin lääkäri voi erehtyä. Kuolemantuomiostani on kulunut 59 vuotta! Nyt jäljellä on 13 prosenttia munuaistoiminnasta.