Reformaation 500-vuotismuisto – piileekö katolista hapatusta vielä jossakin?

Kun Luther naulasi lokakuun 31. päivänä  Wittenbergin linnankirkon oveen 95 teesiä aneita  vastaan, hän ei aavistanut tekonsa maailmanhistoriallista merkitystä. Hän odotti asiallista keskustelua ja toivoi, että kirkko omasta aloitteesta kävisi räikeänä rehottavan  epäkohdan kimppuun. Miten voitiin muka rahalla välittää syntien anteeksiantoa? Miten voitiin uskoa aneenmyyjien mainoslauseeseen ” kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa!” 

Teeseistä ei ole jälkipolville jäänyt ainuttakaan kappaletta, mutta runsaasti kopioita ja käännöksiä. Luther oli joka tapauksessa hetkessä kuuluisa. Naulaamisen hetkestä lasketaan myös  protestanttisten kirkkojen  lähtölaukaus.

Yksin uskosta

Jo ennen Lutheria oli käyty katolisen kirkon epäkohtien kimppuun. Wycliff ja Hus, jotka pyrkivät kirkon uudistamiseen,  olivat kokeneet kolkon  kohtalonsa. Teesien ilmestymisen aikoihin Luther luennoi Roomalaiskirjettä. Sen johdantosäkeistä hän löysi reformaatiota kuuluttavan teeman: ”Uskosta vanhurskas saa elää” (1:17). Hän sijoitti  pitkin matkaa muistiinpanoihinsa kärkeviä kommentteja arvohenkilöiden tietämättömyydestä ja ahneudesta. Vielä radikaalimpaa oli asettuminen  kirkon vuosituhantista saarnaperinnettä vastaan. Lutheria innoitti syventynyt oivallus Jumalan armosta: pelastus tulee osaksemme yksin uskosta, pelkästä armosta. 

Tätä ohjelmaansa Luther joutui puolustamaan Wormsin valtiopäivillä. Kun häntä varoitettiin matkasta,  Luther vastasi uhmakkaasti: ”Minä menen sinne, vaikka siellä olisi yhtä paljon perkeleitä kuin tiiliä katoilla.” Lutheria pyydettiin ”ilman sarvia ja hampaita” sanomaan, peruuttaisiko hän opetuksensa. Luther ei peruuttanut sanaakaan. Tilanne kääntyi vaaralliseksi. Pelastukseksi tulivat ystävät, jotka saattoivat Lutherin Wartburgin linnaan.  Siellä hän pani alulle Uuden  testamentin kääntämisen saksan kieleen. Käännös valmistui 1522, maksoi hevosen hinnan – mutta tuli heti loppuun myydyksi.

Vaimoksi luostarista ryöstetty nunna

Vuonna 1523 muuan Lutherin ystävä saapui Wittenbergiin mukanaan yhdeksän nunnaa, jotka Lutherin vapauspuheiden  innoittamina olivat karanneet luostarista. Heistä  Katharina von Bora päätyi Lutherin talouteen. Juhannuksena 1525 vietettiin Katariinan  (Käthen) ja Martin häitä. 

Perheeseen syntyi 3 poikaa ja kolme tytärtä. Kovin paljon tietoa lapsista ei ole. Tyttäristä vain yksi eli aikuiseksi. Keskimmäisestä pojasta odotettiin turhaan isän työn jatkajaa, sillä yliopiston sijasta hän viihtyi kapakoissa ja kuoli nuorena. Vanhin poika, Hans luki lakia ja nousi kanslianeuvoksesi. Nuorimmasta, Paulista valmistui  arvostettu lääkäri. 

Vuonna 1546 Luther lähti rauhanvälitystehtävissä synnyinkaupunkiin Eislebeniin.  Halvauskohtaus yllätti hänet, ja hän kuoli aamulla 1 8.2.

Ahkera kynämies

Lutherin kirjallinen tuotanto on valtava. Muistan jo  varhain päivitelleeni Teologisen tiedekunnan kirjastossa Lutherin koottujen teosten määrää. Valitettavasti Lutherin toiminnassa on monia mustia pilkkuja esim. hänen sokeutensa juutalaiskysymyksessä.  Kaikesta huolimatta hänen jättämänsä perintö kirjallisessa toiminnassa sekä kirkollisessa perinteessä on hämmästyttävän laaja.

Nyt Emil Anton, katolisen maahanmuuttajan  poika väittää uusimmassa kirjassaan (Katolisempi kuin luulet. Kirjapaja 2017), että koko  Suomi on täynnä katolisen kirkon jättämiä jälkiä.  Siinä nuori ystäväni Emil on tietysti oikeassa, että Luther ei perustanut luterilaista kirkkoa. Kirkon syntyyn ja juurtumiseen tarvittiin satoja vuosia. Hienoa, että saamme elää mukana nyt merkkivuotta 500!