photo:Ulrich Kruggel
When you enter the downtown of Jerusalem you´ll meet something brand-new: first time in the city history there moves a tram like a quick snake through in the streets, finally climbing up the most important route, Jaffa Road. Everybody seems to be eager to have at least a short drive – last November the new vehicle was still under testing and you did not need to pay at all. It`s popularity was amazing. The tram seemed to equalize or smooth out , even create a new kind of atmosphere: the Orthodox Jews with their black wide-brimmed hats stand besides white-scarfed Palestinian ladies, all obviously happy with this smooth drive.
An other small sign of adaptation or at least a fuse into a more coherent whole were the languages spoken. For the better observation of ethnic amalgamation I again reserved hotel nearby the Old City, Capitol Hotel, on the Arabic speaking section. It was interesting to see that this Arab hotel answered to customers both in Arabic and as well as in Hebrew, but according my understanding no Israeli guests were inside: so far the real gap in fact seems to exist.
A third new positive element were the practices at the Ben Gurion airport. Since my last trip the handling of suitcases had indeed totally changed: in earlier years every single luggage was open and discussed: who did pack, were was the luggage kept, has anyone touched or given something etc. After this cross-examination an other person came with the very same questions. This time suitcases were put through x-raid, no pedantic checking at all. The services at enlarged terminal with different check-in areas for particular flights were ok. The atmosphere was peaceful even in all corners outside Jerusalem like at Masada, Dead Sea and Galilee tours.
Then about the situation in general. It is very sad to see the historic Mountain of the Olives split up with high, about 6- 8 m, walls. The impression is indeed unbelievable, and more: considering of universal interests, geographical and the religious values, it is shameful! Approximately 800 000 Palestinians had to leave their homes (recently according the Israeli professor Ivan Pappe). Now 385 000 Jewish settlers in 80 settlements will be located round on the hills.
Curious enough: 35 000 Palestinians require permits to live in their homes and they have to leave their communities through a gate in the Wall. The costs of the Wall are estimated at 2.1 billion. There are now 34 fortified checkpoints, 3 main terminals, 9 commercial terminals and alternative roads, cost some 2 billion NIS. (according Dr. Haseeb Shehade and Ussama Masalha).
These figures are very puzzling and indeed a big annoyance to me and to my German friend Ulrich Kruggel , who once asked me to join to trip. What could be the outcome from this tense situation around the Holy City?
Then we moved inside the Old City Walls. The reunification of the city in June 1967 changed profoundly the character of the city. The Western Wall of the Temple Mount, the holiest site of Jewish People, was restored. The archaeologists start to dig and unearth traces no less than eight civilizations, not only Jewish but also reflecting the world cultures. First the inhabitants rushed to the Western Wall, as the common expression of faith, and further to the Arab section Jerusalem, to which they did have no access since 1948 at all.
The immediate re-linking of the whole city area was achieved. The archeologists were directed by medieval mosaic map found in Madaba, Jordan. On this map depicted on stone there is Medieval Jerusalem; through the Old City there runs a main street called cardo. The cardo starts from the Damascus Gate and runs through the Old City. The diggers could erase only the parts which was open and without buildings. They could detect the line of the medieval business passage (show the scetch). But still far more: they could open parts of streets and palaces, synagogies under Roman times. Today this section serves as popular open-air museum and is called Herodian Quarter. If we look at the beginning of the Damascus Gate, which once upon a the time was the starting point, to Damascus, there is now the amphitheatre and steps to the opening of Roman archway.
Let us enter the strong-smelling bazaars! One section of Christian Quarter is called S t. John`s Convent. In the beginning of 70th I was working at the office of Finnish Missionary Society; the Society introduced its activity in Palestine already 1920th. There is Lutheran, called Redeemer`s Church. At the Church was working Mrs Alice Younan, who had a son called Munib. I was sent to Jerusalem to meet Alice`s son and make an evaluation whether Munib Younan filled qualications needed for a scholarship in Finland. So Munib came to Finland. First night he slept in our flat at Vuorimiehenkatu. Our about 5 years old daughter Riikka was very keen to meet a real Arab, apparently dressed in long costumes and scarfs like Beduins. Early in the morning she went slightly open the door, turned back very disappointed: Munib, our guest looked like any normal young boy, without any exotic clothing of a sheikh!
Munib was a gifted young man. He first graduated as a deacon, entered University of Helsinki and got his masters in theology –was ordained and worked e.g. in Ramallah. And now ishallah the circle closes: his successor Ramez Ansara is among us. In 1998 Younan was consecrated as bishop. In July 2010 he was elected president of the LWF, a global communion of Christian churches with 145 member churches in 79 countries representing more than 70 million Christians.
Conflict with Israel/Palestine is not derived from ancient times. The concept modern “Israel” is a product ideological Zionism, Palestine being the land which in the beginning of 1900th century granted a political asylum for the persecuted Jews when the western countries shut the doors.The two state solution is now late: it is high time to test the idea of federation between Israel and a Palestinian state with basic civil rights and the freedom of movement for all citizens!
To sum up: The state of Israel was built on high social ideals, but it still violates the rights of a part of its population. The only possible solution would be to secure the same rights to all inhabitants, regardless of race, gender or religion. It means that Israelis give up all national prerogatives, their Zionistic ideas and the Palestinians stop the violence and finally all walls will be crushed down. Of course, the real power behind the Near East lays in the hand of the United State. And big part of anti-Semitism of our time is due to unsolved Near East problems. Nevertheless: I do have a dream: not of two but one peaceful state, of a day when in the new tram the Orthodox Jew smiles and shakes the hand of a Palestinian lady and say: shalom, salaam!
7.2.2012
22.1.2012
Rauha Moision syntymästä 100 vuotta
Fil. kand. Rauha Moisio syntyi 9.12.1912 Turussa, mutta hänelle tuli tärkeäksi nuoruuden kiinnekohdaksi nykyisin Saloon kuuluva Halikko. Hän suoritti maisterin tutkinnon Turun yliopistossa ja teki laudaturtyönsä lapsuuden tutusta ympäristöstään, Halikonjoen sadealueen kulttuurimaiseman kehityksestä. Opinnäytettään varten hän samosi pitkin joenvartta aina 35 km:n matkalta, laati vyörymien merkitsemistä jyrkänteistä mittauksia – ja mikä tulevan työkentän näkökulmasta tärkeintä – tutustui perinpohjin jokilaakson rikkaaseen kasvillisuuteen. Näin Halikon pitäjä ikivanhoine pähkinälehtoineen ja tammimetsikköineen sekä keskiajalta aina vuodelta 1440 periytyvine harmaakivikirkkoineen syöpyivät syvälle nuoren mieleen.
Rauha matkusti Suomen Lähetysseuran palvelukseen Palestiinaan 1946 puoli vuotta aiemmin Göteborgissa valmistuneella Nordanland-laivalla. Israel itsenäistyi parin vuoden päästä 1948, ja Rauha jännitti rakastamansa kansan mukana äänestystä YK:ssa. Aili Havas oli tullut maahan 1932, ja itsenäistymisenmurroksessa hänen kotiinsa oli alkanut virrata Keski-Euroopan vainoista pelastuneita lapsia. Rauhan työpanosta tarvittiin noina melskeisinä vuosina.
Amos Oz muistelee Aili-tätiä ja Rauha-tätiä huumorin pilke silmäkulmassa teoksessaan "Tarina rakkaudesta ja pimeydestä" sivulla 463 (Tammi 2007, suomentajina Israelissa työskennellyt Kristiina Lampola sekä Pirkko Talvio-Jaatinen): "He puhuivat juhlavaa Raamatun hepreaa jopa silloin kun keskusteltiin vihannespulasta." Ja vihannekset tulivatkin Rauhalle tutuiksi, kun hän kierteli toreja lastenkodin emännän tehtävissä. Koulun puolella hän opetti omaa ainettaan biologiaa ja hankki tunneilleen mm. lintujen pienoismalleja.
Raskaan lapsityön vastapainoksi Rauha pääsi nuoren valtion luonnontieteellisen seuran jäseneksi ja osallistui sen ympäri maata järjestämille retkille, joilla hän otti paljon luontoaiheisia valokuvia. Kotimaan käynneillään hän esitti diakuvia Välimeren maiden kukista, puista ja pensaista. Samalla hän lauloi mielellään hepreankielisiä lauluja, usein psalmeja, jotka johtivat Rauhan henkilökohtaiseen todistukseen. Usein hän kajautti Psalmien kirjasta psalmin 118 ensimmäisen jakeen sanoja: "Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa." Rauhalla oli hymy herkässä, hän pysyi aina luotettavana ystävänä monille.
Kohtasin Rauha Moision ensimmäistä kertaa Jerusalemin Lastenkodin joulujuhlassa 1961. Kuultuaan, että opiskelin teologiaa, hän tuumi: "Nyt minä alankin kutsua sinua pikkuteologiksi!" Samalla hän antoi minulle oliivipuusta kauniisti kaiverretun viinipullon korkin. Siitä alkaen lähes jokaisena syntymäpäivänäni Rauha toivotti minulle siunausta postikortilla tai vieraili kodissamme Lähetystalolla, myöhemmin myös Vantaalla. Vielä vanhainkodissa loppunsa edellä hän otti minut huoneeseensa ja aloitti hartaan rukouksensa juutalaisten kääntymisen puolesta.
Työskennellessäni raamatunkäännöskomiteassa Rauha valmisti käyttöömme monisteet Raamatun kasveista ja eläimistä. Hän oli selvästi huolissaan termien oikeasta suomentamisesta.
Rauha lähettiin Suomeen eläkkeelle 1969, vaikka hän olisi vielä tahtonut jatkaa Israelissa. Hän palveli kuitenkin saarnatoimen antamissa tehtävissä pitkilläkin matkoilla, mm. kotiseurakunnassani Rautavaaralla Pohjois-Karjalassa. Ennen kaikkea Rauha piti loppuun saakka yhteyksiä Suomen juutalaisiin: 200:sta Suomeen paenneesta juutalaisesta hän tunsi 100, kahdeksasta valtiollisen luovutuksen kokeneista hän tunsi kuusi.
Hän vieraili Suomen-käynneillään rouva Wanda Bolten johtamassa ruotsinkielisessä raamattupiirissä. Kasvien tuntijana Rauha piirsi kukkien ja lehtien ääriviivat taitavasti terävällä tussikynällä. Näitä siroja hahmotelmia on mukana Suomen Lähetysseuran julkaisemassa kirjassa "Viinitarha viheriöi, Raamatun maan kasveja" (1996).
Rauhan anteliaisuus oli kaikkien tiedossa. Hänen siskonsa Turussa valitti, että minkä tahansa tarpeellisen vaatekappaleen hän Rauhalle antaa, se siirtyy tuota pikaa jollekin juutalaisrouvalle Helsingissä. Viimeiset vuotensa Rauha vietti kahdessa vanhainkodissa Helsingissä. Rauha Moisio pääsi haudan lepoon 1999.
5.12.2011
JOULUN ALLA JOULUN MAASSA
![]() |
| Kuvat Ulrich Kruggel, Dessau Piispa Munib Younan Erlöser-kirkon toimistossa |
Kiertelin pitkäaikaisen saksalaisen ystäväni Ulrich Kruggelin kanssa Palestiinaa ja Israelia marraskuun lämmössä 21.-29.11. Pyhää kaupungia jakavat korkeat muurit järkyttivät: Palestiinan ja Israelin alueet ja niissä asuvat sukulaiskansat tulisi pikemminkin yhdistää yhdeksi ainoaksi samanarvoiseksi ja demokraattiseksi valtioksi, ilman toisen osapuolen ylemmyyttä, molempia kansanosiahan on pääluvultaan jotakuinkin samansuuruiset kokonaisuudet. Koska juutalaiset hellivät historialla ja uskonnolla perusteltuja etuoikeuksia, olin pitkään karsastanut Israelia: sitä paitsi Länsirannalla kohoavat aina uudet asutuskeskukset ovat loukanneet oikeudentajuani siinä määrin, että minulla ei ole ollut halua matkustaa sinne. Kannatan yhden ja saman valtion ratkaisua!
Nyt Ulrich Dessausta kirjoitti, että hän on jo 74-vuotias ja monien vaivojen rasittama: lähde sinä opastajaksi, olethan käynyt siellä jo vuodesta 1961, ehkä parikymmentä kertaa. Niin sitten lähdettiin ja saavuttiin Tel Avivin laajentuneelle kentälle, sieltä kätevästi hotellien välillä sukkuloivalla shuttlella Capitol Jerusalem –hotelliin, palestiinalaisalueelle Vanhan kaupungin muurin viereen ja Lähetysseuran työkeskuksen tuntumaan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Mikko Louhivuoren arkeologina hyvin tuntema Rockefeller Museum, kaunis rakennus, jossa suomalainen Mikko seuraa tietokoneella uusia rakennuskohteita ja antaa niistä lausuntoja. Hän johdatti meidät museon keskeisiin nähtävyyksiin. Sieltä siirryimme Kaupungintalon läheisyyteen Suomen Lähetysseuran työkeskukseen, Seuran työhän juontaa juurensa jo ajalta paljon ennen Israelin valtion perustamista 1948 eli mandaattivuodelta 1924. Legendaarisen maisteri, myöh. kunniatohtori Aili Havaksen ja vuodesta 1946 kasvitieteeseen erikoistuneen maisteri Rauha Moision johdolla Lastenkodissa oli jopa runsaat 40 lasta, vanhemmat usein vainojen keskeltä saapuneita. Tänä päivänä työn luonne on kokonaan muuttunut: lapsia ei enää ole, kahden ison talon ja saunan tiloissa toimitaan kirkkojenvälisessä ekumeenisessa työssä jopa yhdeksän eri etnisen kirkollisen ryhmän kanssa.
Seuraavana päivänä olimme saksalaisten, itse keisari Wilhelm II:n rakennuttamassa, Vanhassa kaupungin Erlöserkirchessä tapaamassa piispa Munib Younania, nyk. Luterilaisen Maailmanliiton presidenttiä, joka tuli Suomeen 1970-luvun puoli välissä, valmistui Järvenpäässa diakoniksi, myöh. ja lisäopintojen ansiosta papiksi Helsingin yliopistossa, myös allekirjoittaneen oppilaana. Jälleennäkeminen oli suorastaan liikuttava. Kivenheiton päässä Vanhan kaupungin kristillisessä korttelisssa vierailin aikanaan monet kerrat ja muistelen vielä lämpimästi hänen tarmokasta äitiään. Piispa Munibilla on vaikea sarka, luterilaisten jättäessä joukoittain levottaman alueen. Muistetaan kaikin tavoin häntä ja hänen Helen Keller- koulussa edelleen työskentelevää Suad-puolisoa.
Teimme retket Masadaan ja Kuolleellemerelle sekä pitkän Galilean-kierroksen. Maa on huomattavasti kehittynyt matkailullisesti: liikkuminen on vaivattomampaa ja aiempi kiristynyt hurskaus tipotiessään. Jerusalemin kaduilla luikertelee nopeasti ensimmäinen raitiovaunu. Miten tämä sirpaleiksi leikelty, ahkeralla työllä viljelty maa lopulta poliittisesti vapautuisi ja normalisoituisi!
26.10.2011
Georg August Wallinin syntymästä 200 vuotta
Perjantaina 21. lokakuuta järjestettiin Yliopistomuseona toimivassa Senaatintorin Arppeumissa tunnetuimman Lähi-idän tutkijamme tieteellinen seminaari. Yhdeksän luennon voimin valotettiin Wallinin värikästä mutta lyhyttä elämää. Hän oli syntynyt Ahvenanmaalla 1811, aloitti koulunsa Turussa ja kirjoittautui Helsingin yliopistoon keskittyen eri kieliin, tärkeimpänä arabia ja persia, mutta hän hallitsi myös venäjää ja useita Euroopan nykykielistä. Kielitieteellistä aineistoa hän keräsi pääasiassa Kairossa. Hän sai lukuisia kansainvälisiä kunnianosoituksia jo elinaikanaan. Itämaiden kielten professorinvirka jäi pariin vuoteen varhaisen kuoleman yllätettyä 1852. Wallinin päiväkirjoista ja muusta jäämistöstä on nyt lopulta saatu aikaa kolme mahtavaa teosta, vielä seuraavat kolme teosta ovat suunnittella. Seminaari kokosi 140 hengen yleisön eri maista. Juhlakirja on nimeltään Kangastus.
16.9.2011
Lähi-idän tutkimuksen kollokvio
Helsingin yliopiston ja Tieteiden talon tiloissa järjestettiin ensimmäinen Lähi-idän tutkimuksen kollokvio 9.-10.9. Sitä johti fil. toht. Ari Kerkkäinen, jonka asemapaikkana Syyriassa on Damaskoksen vanhassa kaupungissa sijaitseva Zeitunan talo. Tilaisuuteen osallistui 140 eri alojen tutkijaa, ja he pitivät runsaat 40 esitelmää mitä erilaisimmilta aloilta. Yliopiston järjestämällä vastaanotolla osanottajia tervehti vararehtori Jukka Kola. Syyriassa jatkuvien levottomuuksien vuoksi instituutin toiminta siirtyy väliaikaisesti Ammaniin, jossa suunnitellaan työtä Suomen kirkon tiloissa. Esitelmistä jäivät erityisesti mieleen Etelä-Jordaniaa käsitellyt Päivi Miettusen Modernisaatio, sekularisaatio ja islam sekä al Aqsa intifadaa esitellyt Laura Junka-Aikion. Minua miellytti jälkimmäisessä ajatus, että aletaan esittää yhden valtion toteuttamista Israelissa ja Palestiinassa: yhtä suuret asukasmäärät, samat yhtäläiset kansalaisoikeudet molemmille osille – pois järkyttävät muurit, ainainen häirintä ja uhka koko alueella. Seuraava kollokvio on tarkoitus järjestää vuoden kuluttua.
13.9.2011
Keskiaika avautuu Vantaalla
Vantaan kaupungin historiatoimikunta tutustui Martinkylässä Lillasin kummun kaivauksiin 6.9. Alueella on kaivettu heinakuun puolivälistä syyskuun puoliväliin saakka. Kaivauksia johti Andreas Koivisto, ja paikalla vieraili ryhmä virolaisia arkeologeja.
Lillasin kaikkiin suuntiin avoimella kukkulalla on asunut 1500-luvulla tunnettu talonpoikaispurjehtija Göran Bonde, arvattavasti Uudenmaan varakkain . Aivan kuin varmemmaksi vakuudeksi kaivannosta löytyi Bonden aikainen kolikko vuodelta 1532. Aika on ollut taikauskon läpitunkema: pahojen henkien torjumiseksi sokkelin alle ja sinne tänne oli sijoitettu teräväkärkinen taltta. Maanviljelystä kertovat löydetyt siemenet: vehnää, ohraa ja pellavaa. Lasitettu keramiikka juontunee jo 1400-luvulta, kuparinen kukkoahana 1500-, hevosenkenkä ehkä vasta 1600-luvulta. Kukkulalta on löydetty asuinrakennus, sauna, riihi, uuneja, kaivo jne.
Seikkaperäisen, runsain piirroksin ja kuvin varustetun teoksen lähimpään hansakaupunkiin eli Tallinnaan purjehtijoista on laatinut Bengt Eriksson: Talonpoikaispurjehdus Helsingin pitäjässä 1500-luvulla – Bondessegling i Helsinge på 1500-talet.Tallinn 2009.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




