 |
| Lassi Nummi, Aimo Nikolainen ja Aarne Toivanen |
Aarne Toivanen:
Suomalaisen Raamatun vaiheita
1. Agricolan Uusi testamentti 1548
Kyllä se kuulee suomen kielen,
joka ymmärtää kaikkein mielen.
Älä polje kirjaa kuin sika,
vaikka siinä on jokunen vika.
Mikael Agricola, jonka kuoleman 450-vuotismuistoa vietettiin 2007, joutui puolustamaan raamatunsuomennostensa kieliasua. Hän oli hyvin tietoinen siitä, että hänen sanavalinnoissaan oli yhtä ja toista outoa ja kokeilevaa. Agricola laati Uuden testamentin suomennoksen lisäksi osia Vanhasta testamentista eli yhteensä noin 40 % koko Raamatun tekstistä.
Raamatunsuomennoksensa Agricola laati ilman varsinaisia esikuvia, sillä suomea olin tätä ennen kirjoitettu vähän. Agricola pani Raamatun henkilöt käyttämään Varsinais-Suomessa tavallista puhekieltä. Kirkollinen sanasto oli tosin roomalaiskatolisen julistuksen ansiosta jo pitkälle vakiintunutta.
Agricola turvautui usean muun kielen apuun. Kreikan lisäksi latina, saksa ja ruotsi jättivät jälkeensä ensimmäisen suomalaisen Uuden testamentin kieliasuun, jota hän sitten vuosien varrella korjaili ja paranteli. Agricolan käännöstekniikan tutkija Marja Itkonen-Kaila toteaa (Virittäjä 3/1991), että Agricolan Uuden testamentin kieli on ”monimutkaisen käännösprosessin tulos”. Sen tutkimisessa on syytä ottaa huomioon myös kaikki tekstipinnan alla olevat kerrokset.
Poiketen aikaisemmista tulkinnoista Erasmuksen toimittamaa Uuden testamentin laitosta voidaan pitää uskonpuhdistajamme perustekstinä.
Mikael Agricolan Uusi testamentti 1548
Room. 14:1,2
1 Site heicko uskosa coriatka
ia elkette pahoittaco Omatundo.
2 Yxi uskopi ette hen machta
caikinaista söödhe waan se
ioca heicko ombi .
hen söpi Caalia.
Uusi kirkkoraamattu 1992
Room. 14:1,2
1 Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka
on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään
mielipiteistä. 2 Joku katsoo voivansa syödä kaikkea, mutta
heikkouskoinen syö vain kasviksia.
2. Ensimmäinen kokoraamattu 1642
Agricolan työ jäi varojen puutteen vuoksi kesken, ja työn jatkamista alettiin valmistella vasta 1602. Kuningas Kaarle IX:n asettamasta Eerik Sorolaisen komiteasta tunnetaan ainoastaan jäsenet mutta ei varsinaisia työn tuloksia. Valmistelua jatkoivat vuosien 1627 ja 1638 komiteat.
Vuonna 1992 350-vuotisjuhlaansa viettänyttä ”Kristiinan Raamattua” pidetään kautta aikojen maamme komeimpana kirjana. Hämmästyttäviä ovat jo teoksen mitat: 40 cm korkea, 14 cm paksu, 1500 sivua laaja ja 6 kg painava. Teoksessa on kalliita kuparipiirroksia ja 166 tekstikuvaa, sisällysluettelo, hakusanakirja, selitykset ja rekisterit sekä ns. apokryfikirjat. Runsas kuvitus välittää meille tärkeän osan barokin kulttuuriperintöä. Samalla ensimmäinen kokoraamattumme on Ruotsin suurvallan näkyvä edustaja syrjäisessä Suomessa. Nuoren kuningatar Kristiinan kokovartalokuvaa kehystävät Ruotsi-Suomen 30 maakunnan vaakunat.
Perustavan raamatunsuomennoksen laatijat olivat kansankielisen kirjallisuutemme kehittäjiä ja toteuttivat samalla jo Agricolan lausuman unelman: Raamattu on saatava puhumaan koko maassa ymmärrettävää suomen kieltä. Raamatun kieli, ns. kirjasuomi, on kirjakielemme perustan laskenut kerrostuma. Ruotsin Skoklosterista löydetystä Agricolan Uuden testamentin kappaleesta voidaan tarkkaan jäljittää, miten komitean jäsen Henrik Hoffman kehitti Agricolan aikaista suomen kieltä oikeakielisempään suuntaan. Outo sanojen lyhentely sekä mm. itse-sanan puuttuminen tekevät tekstin usein vaikeaselkoiseksi.
Ensimmäinen kokoraamattu 1642
2. Kor. 6:11-13
11 Corintherit meidän Suum ,
on hänens awannut teidän cohtanne
meidän sydämem on turwasa. 12 Ei tarwita
että teitä meidän tähtem ahdistetan. Mutta että teitä
ahdistetan sen te teettä sydämelisestä
tahdosta. 13. Minä puhuttelen teitä
niinquin omia lapsiani että te myös minua
wastan teitänne niin asetaisitta ja
olcat tekin turwasa.
Uusi kirkkoraamattu 1992
2. Kor. 6:11-13
1 Me puhumme teille avoimesti, korinttilaiset,
sydämemme on avara, 12 siinä on teille tilaa.
Sen sijaan teidän sydämenne on ahdas. 13
Antakaa vastalahja – puhun kuin lapsilleni -
avartukaa tekin!
3. Vanha kirkkoraamattu 1776
Syvimmät jäljet suomalaiseen kulttuuriin on jättänyt herätysliikkeiden synnyn ja suomalaisen kirjallisuuden nousun aikaan käytössä ollut vuoden 1776 revisio. Sen edeltäjiä ovat Henrik Florinuksen korjaama vuoden 1685 Raamattu sekä Antti Lizeliuksen 1758 tekemä korjaus.
Vanha kirkkoraamattu 1776 on Lizeliuksen toinen, perusteellisempi korjailu. Lizeliuksen myötä myös sisäsuomalainen kieliasu pääsi kotiutumaan siihen saakka voittopuolisesti Turun kielen sävyttämään Raamattuun. Vanha kirkkoraamattu oli käytössä vuosisatoja ja sen korvasi lopullisesti vasta 1930-luvun käännös. Sen käyttö on kuitenkin jatkunut eräissä herätysliikkeissä aina näihin päiviin.
Lukutaito ja herätysten myötä Sanan nälkä olivat maassamme voimistuneet. Tätä todistaa, että vuoden 1776 Raamatusta otettiin 9000 kappaleen painos. Lizelius kehitti kieltä entistä suomempaan suuntaan ja muutti mm. suomenkielisten sanojen c-kirjaimet kautta linjan k:ksi. Kieliasu vaikuttaakin kaiken tämän johdosta huomattavasti nykyaikaisemmalta.
Pitkän ja lyhyen äänteen merkitsemisessä säilyi silti paljon horjuvuutta. Latinalaisperäinen terminologia oli koetettu kuitenkin kitkeä pois (caput > luku). Turun kirjapinon epäselvyyksien vuoksi painatus venähti kahdeksaksi vuodeksi. Tästä johtuu, että painatteissa on kielellisiä eroja.
Vanha kirkkoraamattu 1776
Jes. 5:8,9
8 Voi niitä, jotka yhden huonen
toisen tygö wetäwät, ja yhden pellon
toisen tygö saattawat, siihenasti ettei
enä siaa ole, asuaxenne yxinänne. 9 Nämä owat (sanoo) HERra Sebaoth minun korwilleni
tullet: mitämax, ellei ne monet
huonet tule kylmille, ja ne suuret ja .
kaunit jää ilman asuita
Uusi kirkkoraamattu 1992
Jes. 5:8,9
8 Voi niitä, jotka liittävät talon taloon
ja yhdistävät pellon peltoon,
kunnes koko maa on yksin heidän
eikä kukaan muu mahdu elämään siellä.
9 Omin korvin olen kuullut Herran Sebaotin sanan:
- Näette vielä, että autius saapuu moneen taloon,
suuret ja kauniit tilat jäävät asujaa vaille.
4. A.W. Ingmanin Koetusraamattu 1859
1800-luvun puolivälissä voimistui tarve saada lopulta ajankohtaiset vaatimukset täyttävä käännös. Vuodesta 1852 oli Vanhan kirkkoraamatun oikeinkirjotusta alettu varovaisesti tarkistaa. Turun Pipliaseuran kustantamana ilmestyi 1859 odotettu A.W. Ingmanin käännös, jonka nimilehdelle oli merkitty Matteuksen evankeliumin sanat: ”Taivas ja maa hukkuvat, mutta minun sanani ei suinkaan hukkaannu.”
Näissä sanoissa ilmenee jo osa syistä, jotka johtivat tämän sinänsä huomionarvoisen uudistustyön hylkäämiseen. Ingman osasi Raamatun alkukieliä, joten hän saattoi korjata aiempia virheitä. Mutta arvostelu ryöpytti häntä liian kalevalaväritteisestä kielestä. Ingman kokeili myös uusia vastineita, joita ei kuitenkaan haluttu hyväksyä. Jes. 11. luvussa häiritsee ylenpalttinen alkusointu: ”susi karjailee karitsan kanssa”. Jakeessa Jes. 24:19 Ingmanin sanavalinta on toisaalta haettua, toisaalta liian arkista: ”Maa rotkahtelee, /maa ratkeilee, /maa lelluu.”
5. Kirkkoraamattu 1933/38
Vuonna 1861 asetetun komitean työ saatiin päätökseen vasta kahdeksan vuosikymmentä myöhemmin! Komitea ajautui jo vuosikymmenen kuluessa umpikujaan jäsenvaihdosten, toimeksiannon epäselvyyden, jäsenten kilpailevien tyylitavoitteiden sekä tekstipohjaa koskevien ratkaisemattomien ongelmien vuoksi. Kun neljännes vuosisata oli kulunut, vuoden 1886 kirkolliskokous hylkäsi ehdotuksen. Työtä kuitenkin jatkettiin ja tärkeät välityöt olivat vuoden 1906 evankeliumisuomennos sekä vuoden 1913 Uuden testamentin väliaikainen suomennos.
Vuoden 1906 evankeliumisuomennos oli monin tavoin edistyksellinen, sitä voisi verrata 1972 ilmestyneeseen Uusi testamentti nykysuomeksi –käännökseen. Opetuslapsesta oli tehty oppilas, ehtoollisesta illallinen, leivän murtamisesta leivän taittaminen, vikapää kuolemaan oli saanut asun ansainnut kuoleman. Nämä kielelliset innovaatiot olivat erityisesti äidinkielen asiantuntijana toimineen Arvid Genetzin ansiota.
Mutta työtä jatkettiin, ja myöhemmistä suomen kielen edustajista on mainittava etenkin Juhani Aho ja Otto Manninen. Lopullisen ehdotuksen laati vuosina 1920-30 neljän hengen komitea: A.F. Puukko, Aug. F. Peltonen, J.A. Mannermaa ja Otto Manninen.
Monista raamattukieltä kahlinneista vieraista piirteistä päästiin lopulta eroon. Pohjateksteinä olivat sekä Vanhan että Uuden testamentin osalta tieteellisesti toimitetut laitokset. Tunnettua kuitenkin on, että komitean työn kantavana periaatteena oli arkaisointi: ”Raamattu- ja kirkkokielemme, joka on suomalaisen kirjakielen vanhin ja samalla mitä arvokkain tyylilaji, tulee kaiketi saada säilyä ja kehittyä omalla pohjallansa.” Myös lauserakenne jäi monin paikoin mutkikkaaksi.
Kirkkoraamattu 1933/38 Aamos 4:13
13 Sillä katso: hän on se, joka on
tehnyt vuoret ja luonut tuulen, .
joka ilmoittaa ihmiselle,
mikä hänen aivoituksensa on,
joka tekee aamuruskon ja pimeyden
ja joka kulkee maan kukkulain ylitse -
Herra, Jumala Sebaot, on hänen nimensä.
Uusi kirkkoraamattu 1992
Aamos 4:13
13 Katso, hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen.
Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa.
Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden,
hän kulkee maan kukkuloiden yli.
Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot.
6. Uusi kirkkoraamattu 1992
Tammikuussa 1992 viralliseen käyttöön hyväksytyn suomennoksen valmisti vuonna 1973 asetettu raamatunkäännöskomitea. Komitean rahoitti pääosin luterilainen kirkko. Myös Suomen valtio antoi työhön vuosittain avustuksen. Komitean tavoitteena oli alkutekstin sisältöä ja tyyliä noudattava nykykielinen käännös, sen kielellisenä tavoitteena oli selkeä, luonteva ja nykyaikainen suomen yleiskieli. Tekstirakennetta pyrittiin määrätietoisesti selkeyttämään. Tämän käännöksen keskeistä ominaisuutta on kuvattu sanoilla dynaaminen vastaavuus. Sillä tarkoitetaan muotorakenteen sijasta merkityksen ensisijaisuutta. Tähän tavoitteeseen pääsemistä auttoivat samaan kaikkialla ilmestyneet modernit käännökset.
Raamatun runsas henkilön- ja paikannimistö saatettiin vastaamaan Suomessa nykyisin vallalla olevaa käytäntöä yhteistyössä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimitoimiston kanssa. Komitean puheenjohtajana toimi koko ajan professori, sittemmin Helsingin piispa Aimo T. Nikolainen, sihteerinä dosentti Aarne Toivanen. Vuoden 1992 kirkkoraamatun myötä olemme siirtyneet alkutekstikeskeisyydestä lukijapainotteisten raamatunkäännösten aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti