Sivut

16.9.2011

Lähi-idän tutkimuksen kollokvio


Helsingin yliopiston ja Tieteiden talon tiloissa järjestettiin ensimmäinen Lähi-idän tutkimuksen kollokvio 9.-10.9. Sitä johti  fil. toht. Ari Kerkkäinen, jonka asemapaikkana  Syyriassa on Damaskoksen vanhassa kaupungissa sijaitseva  Zeitunan  talo. Tilaisuuteen osallistui 140 eri alojen tutkijaa, ja he pitivät runsaat 40 esitelmää mitä erilaisimmilta aloilta. Yliopiston järjestämällä vastaanotolla osanottajia tervehti vararehtori Jukka Kola.  Syyriassa jatkuvien levottomuuksien vuoksi  instituutin  toiminta siirtyy väliaikaisesti  Ammaniin,  jossa suunnitellaan  työtä  Suomen  kirkon  tiloissa. Esitelmistä jäivät erityisesti mieleen Etelä-Jordaniaa käsitellyt Päivi Miettusen Modernisaatio, sekularisaatio ja  islam sekä al Aqsa intifadaa esitellyt Laura Junka-Aikion. Minua miellytti jälkimmäisessä ajatus,  että aletaan esittää yhden valtion toteuttamista Israelissa  ja Palestiinassa:  yhtä suuret asukasmäärät, samat yhtäläiset kansalaisoikeudet molemmille osille – pois järkyttävät muurit, ainainen  häirintä ja uhka koko alueella.  Seuraava kollokvio on tarkoitus järjestää vuoden kuluttua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti