”Keskiajan silta Padisen ja Vantaan välillä” –projekti päättyi

Euroopan unionin rahoittama projekti Vantaan kaupungin historiatoimikunnan ja Viron luostarikaupunki  Padisen välillä on päättynyt. Padisessa 24.-25.5.2012 eli viime torstaina ja perjantaina pidetyssä arkeologisessa seminaarissa esitelmöivät suomalaisista Santeri Vanhanen (Maanviljelys ja eläintenhoito. Makrofossiilitutkimuksen ja vuosilustoanalyysin mahdollisuudet),  Andreas Koivisto (Talonpojan elämä keskiajalla Gubbackassa) ja Vantaan keskiaikateosta valmistava Tapio Salminen (Uusmaalaisten Tallinnan-perintö vuosina 1350-1560), Viron puolelta  kuusi taidehistorioitsijaa/ arkeologia. Padisen  luostarin perustivat Riian läheltä tulleet cisterciläismunkit 1254 ja se toimi vuoteen 1558. Munkit saivat Ruotsin kuninkaalta 1351 luvan kalastaa Vantaanjoessa – ja tuosta vuodesta lasketaan Vantaan, aikanaan Helsingan (ei siis Helsinge), saaneen alkunsa. Luostarin rauniot tullaan kattamaan ja niistä kehitellään uutta matkailuvalttia. Padisen vaiheita käsitellään nyt perusteellisesti ensi vuonna ilmestyvässä Vantaan keskiaikateoksessa, jossa myös esitellään uusia Vantaan keskiaikaa käsitteleviä esine- ym. löytöjä.

Suomalainen menestystarina - The Finnish Bible Society 200 years

Suomen Pipliaseuran juhlii tänä keväänä perustamisensa 200 -vuotistaivalta. Seura on maamme vanhin yhtäjaksoisesti toiminut yhdistys. Tahtoisin onnitella juhlivaa Seuraa ja muutamin sanoin muistella suurenmoista aikaa seuran hallituksen puheenjohtajana. Tulin valituksi yksimielisesti  1991 ja palvelin tehtävässä yhdeksän vuoden ajan.  Miten monien tapahtumien täyttämiä vuodet nuo olivatkaan!
Pipliaseurassa valmistauduttiin kuumeisesti uuden Kirkkoraamatun käyttöönottoon  1992. Erityisesti mieleen on jäänyt Pipliaseuran näkyvä ja palkittu kampanjointi: kun radioissa soi iskelmä Gun and Roses, Seura kehotti nuorisoa vaihtamaan levyä ja soittamaan säveltä  Gun and Moses. Kaikkialla tuli vastaan uuteen suomennokseen johdattavia mainoslauseita tähän tapaan: Jos nukut huonosti, nauti illalla yksi uusittu psalmi!
Saman vuoden syksyllä  järjestettiin Suuri Raamattuvisa, joka sai laajat mittasuhteet sekä seurakunnissa että kouluissa. Loppukamppailu televisioitiin!  Raija Sollamon kanssa julistimme oikeat vastaukset  koko Suomen kansan nähden.
Näihin vuosiin sisältyi myös Yhtyneiden Raamattuseurojen 50-vuotisjuhla Kanadassa 1996. Tein siellä aloitteen, että Pyhään Raamattuun suomalaisen luterilaisen perinteen mukaisesti sisällytettäisiin myös Apokryfikirjat. Asiasta käytiin keskustelun ja äänestettiin: suurella äänten enemmistöllä aloite hylättiin, näin reformoitu jäsenkunta edelleen  on.
Juhlavuonna on syytä tehdä kunniaa Pipliaseuraa lähes kolmen vuosikymmen ajan (1965-92) johtaneelle pääsihteeri Esko Rintalalle. Hänen aikanaan Seura julkaisi Uuden testamentin käännöksen Uusi testamentti nykysuomeksi 1972. Siinä Suomen kansa pääsi konkreettisesti arvioimaan, mitä dynaamisen vastaavuuden periaatteet käytännössä tarkoittivat. Itse arkkipiispa Martti Simojoki totesi Rintalalle tuohtuneena: " Te olette hävittäneet Raamatusta vanhurskauden käsitteen!" Rintalalla oli vastaus valmiina: "Emme käsitettä vaan ainoastaan vanhurskaus-sanan."
Kun 2001-2003 olimme Marja Liisan kanssa  Sri Lankassa, sain olla  mukana edistyksellisessä seurassa, joka ensimmäistä kertaa historiansa aikana valitsi itselleen naispääsihteerin. Tämäkin seura on  perustettu 1812.
Toivotan molemmille senioreille  runsaasta  siunausta  3.  vuosisadalle!

Poeta laureatus on poissa! Lassi Nummi 1928-2012

Lassi Nummi, raamatunsuomennoksen asiantuntija ja komitean unilukkari

Eilen saavutti  meidät uutinen kirjailija Lassi Nummen poismenosta. Olin kiinteässä työyhteydessä Lassiin komiteassa ja kosketus ylsi myös perhetasolle. Kun Lassi luonnosteli mahtavaa Jobin kirjan tekstiä, Pirkko kiikutti uunituoreet luonnokset Ilmari Soisalon-Soinisen kotiin Oulunkylään. Ajattelen heitä molempia kiitollisena.
Muistellessaan komitean 1992 työvaiheita päällimmäiseksi Nummen mielessä nousee tyytyväisyys: hän on saanut istua Suuren Sorvin ääressä. Hän kirjoitti:
"Ajastaikaa seitsemäntoista siis /  tässä puuhassa ohitsemme kiis. Joom Kippur –sodan vaiheilla työ aloitettiin / ja se päättyi Saddamin   balettiin. / Parhaitenko Raamattu kääntyy siis /kun mailmas on sota ja öljyinen kriis."

 Nummi kuvaa raamatunsuomentajan arkea myös monissa runoissaan. Pyhä piplia oli ”vanha ja vaikea käärö”, kääntäjän osana oli ”uurastus”, sanojen ja lauseiden ”kuurastus”. Näin hän jatkaa:
”Ei kelvanneet sanat käytetyt, / monin merkityksin jo täytetyt, / ei liioin uutuutta kiiltävät, jotka tekstin pirstoiksi viiltävät.”

Vuoden 1973 komiteaan suostumistaan Nummi perusteli näin: ”Täytyyhän minun mennä katsomaan, etteivät ne pilaa Ahon ja Mannisen hienoa työtä!” Katsomista riittikin 17 vuoden ajan. Nummi oli luonnosten tarkkakorvainen arvioija, erilaisissa yhdistyksissä hallinnollistakin osaamista hankkinut jäsen, itse asiassa käännösprojektista koko ajan huolissaan.
Vaikka Nummi laati luonnoksia useaan Vanhan testamentin kirjaan, hän tietenkin otti kantaa myös Uuden testamentin käännösversioihin. Seuraavassa pari esimerkkiä hänen aktioistaan, kaikki yritykset eivät johtaneet konkreettiseen tulokseen.
Matt. 3:11 kuvaa Johannes Kastajan toimintaa. Vielä työn yhdennellä- toista hetkellä eli kirkolliskokousvaihessa Nummi kirjoitti sanamuodosta ”Minä kastan teidät vedellä parannukseen” jyrisevän vastalauseen: ”Jos parannus on olennainen pointti, eikö sitten kuitenkin voisi sanoa `kastan teidät vedellä, parannuksen kasteella” – ettei  tarvitsisi suorittaa KR:sta periytyvää hirveää sijamuotoakrobatiaa adessiivista illatiiviin? Minulta ainakin aivot nyrjähtävät.” Jyrähdykset menivät kuuroille korville.

Nummen toinen, julkisuudessakin tunnetuksi tullut (US 17.4.88) protesti, koski Isä meidän –rukousta. Latinavaikutteinen ”Isä meidän” ja siihen ripustettu relatiivilause ”joka olet taivaissa” eivät kirjailijaa tyydyttäneet, muotoilu lysähti Nummen mielestä pitkien pohdintojen ja monien kokeilujen kautta lopulliseen puisevuuteensa. Maailman tunnetuimman rukouksen avaukseen tulisi saada puhuttelun välittömyyttä ja luontevuutta tähän tapaan: ”Isä, meidän isämme taivaissa!” Joka jumalanpalveluksessa kuulemme, että sanamuoto jäi valitettavasti ennalleen.
Nummelta ovat peräisin myös monet deskriptiiviset, kuvailevat verbit. Lisäesimerkkejä Aamoksesta:
Jumalasta: 1:7 ”minä sinkoan tulen”  (ennen: minä lähetän tulen)
(Häiriö: ´lähetän` postipaketin, ´sinkoaminen` dynaamisempi)
3:4  ”äriseekö nuori leijona piilopaikastaan” (ennen: ”kiljuuko nuori leijona”)
3:6 ”Törähtääkö merkkitorvi kaupungissa” (ennen: ”Puhalletaanko pasunaan”)
Samalla tavalla Jesajalla, profeettojen kuninkaalla, jo pelkkä turhien sanojen pois karsiminen tuottaa vahvan virityksen. Seuraava esimerkki Assyrian kuninkaan uhkailusta, KR 1933 Jes. 10:14
”Minun käteni tavoitti kansojen rikkaudet
niin kuin linnun pesän;
ja niin kuin hyljätyt munat kootaan,
niin minä olen koonnut kaikki maat,
eikä ketään ollut, joka olisi siipeä räpyttänyt
tai nokkaa avannut ja piipittänyt.”
KR 1992
”Minä pääsin käsiksi kansojen rikkauksiin
yhtä helposti kuin linnunpesään,
minä kahmin itselleni kaikki maat
kuin munat hylätyistä pesistä:
ei siiven siipeä räpyttämässä,
ei yhtään nokkaa piipittämässä.”
Sanasto on pysynyt varsin entisenä mutta uhkaus on poljennon ja muun kielellisen järjestelyn ansiosta vahvempi.
Äskettäisessä vuoden 1992 raamatunsuomennoksen 20-vuotisjuhlassa
vallitsi yksimielisyys, että suomennos ei  ole miltään osin kielellisesti vanhentunut. Sana seisoo vahvana!

Lassi ja Pirkko Nummi  Lopella 2006

PALESTINE/ ISRAEL – TRAVELER`S OBSERVATIONS AND EXPERIENCES

photo:Ulrich Kruggel

When you enter the downtown of Jerusalem you´ll meet something brand-new:  first time in the city history  there moves a  tram like a quick snake through in the streets, finally climbing up the most important route, Jaffa Road. Everybody seems to be eager to have at least a short drive – last November  the new vehicle was  still under testing and you did  not need to pay at all. It`s popularity was amazing. The tram seemed to equalize or smooth  out , even create a new kind of atmosphere: the Orthodox Jews with their black wide-brimmed hats stand besides white-scarfed Palestinian ladies, all obviously happy with this  smooth drive.
An other  small sign of adaptation or  at least a fuse into a more coherent whole were the languages spoken. For the better observation  of  ethnic amalgamation I again reserved hotel nearby the Old City, Capitol Hotel, on the Arabic speaking section. It was interesting to see that this Arab hotel answered to customers both  in Arabic and as well as in Hebrew, but according my understanding no Israeli guests were inside: so far the real gap in fact seems to  exist.
A third new positive element were the practices at the Ben Gurion airport. Since my last trip the handling of suitcases had indeed totally changed: in earlier years every single luggage was open and discussed: who did  pack, were was the luggage  kept, has anyone touched or given something etc. After this cross-examination  an other person came with the very same  questions. This time suitcases were put through x-raid, no pedantic checking at all. The services at enlarged  terminal with different check-in areas for particular flights were ok. The atmosphere was peaceful even in all corners outside Jerusalem like at  Masada, Dead Sea and Galilee tours.
Then about  the situation in general. It is very sad to see the historic Mountain of the Olives split up with high, about 6- 8 m, walls. The impression is indeed unbelievable, and more: considering of universal interests,  geographical and the  religious values, it is shameful!  Approximately  800 000 Palestinians had to leave their homes (recently according the Israeli professor Ivan Pappe). Now 385 000  Jewish settlers in 80 settlements will be located round on the hills.
Curious enough: 35 000  Palestinians require permits to live in their homes and they have to leave their communities through a gate in the Wall. The costs of the Wall are estimated at 2.1 billion.  There are now 34 fortified checkpoints, 3 main terminals, 9 commercial  terminals and alternative roads, cost  some 2 billion NIS. (according Dr. Haseeb Shehade and Ussama Masalha).
These figures are very puzzling and indeed a big annoyance to me and  to my German friend Ulrich Kruggel , who once asked me to join to trip. What  could be the outcome from this tense situation around the Holy City?
Then we moved inside the Old City Walls. The reunification of the city in June 1967 changed profoundly the character of the city. The Western Wall of the Temple Mount, the holiest site of Jewish People,  was restored. The archaeologists start to dig and unearth traces no less  than eight civilizations, not only Jewish but also reflecting the world cultures. First the inhabitants rushed to the Western Wall, as the common expression of faith, and further to the Arab section Jerusalem, to which they did have no access since 1948 at all.
The immediate re-linking of the whole city area was achieved. The archeologists were directed by medieval mosaic map found in Madaba, Jordan.  On this map depicted on stone there is Medieval Jerusalem; through the Old City there runs a main street called cardo. The cardo starts from the Damascus Gate and runs through the Old City.  The diggers could erase only the parts which was open and without buildings. They could detect the line of the medieval business passage (show the scetch). But still far more: they could open parts of streets and palaces, synagogies  under Roman times. Today  this section serves as popular open-air museum and is called Herodian Quarter. If we look at the beginning of the Damascus Gate, which once upon a the time was the starting point, to Damascus,  there is now the amphitheatre  and steps to the opening of Roman archway.
Let us enter the strong-smelling bazaars! One section of Christian Quarter is called S t. John`s Convent. In the beginning of 70th I was working at the office of Finnish Missionary Society; the Society introduced  its activity in Palestine already 1920th. There is Lutheran,  called Redeemer`s Church.  At the Church was working Mrs Alice Younan, who had a son called Munib. I was sent to  Jerusalem to meet Alice`s son and  make an evaluation whether Munib Younan filled qualications needed for a scholarship in Finland. So Munib came  to Finland. First night he slept in our flat at Vuorimiehenkatu. Our about 5 years old daughter  Riikka was very keen to meet a real Arab, apparently dressed in long costumes and scarfs like Beduins. Early in the morning she went slightly open the door, turned  back very disappointed: Munib, our guest looked like any normal young boy, without any exotic clothing of a sheikh!
Munib was a gifted young man. He  first graduated as a deacon,  entered University of Helsinki and got his masters in theology –was ordained and  worked e.g.  in Ramallah. And now ishallah the circle closes: his successor Ramez  Ansara is among us. In 1998  Younan was consecrated as bishop.  In July 2010 he was elected president of the LWF, a global communion of Christian churches with 145 member churches in 79 countries representing more than 70 million Christians.
Conflict with Israel/Palestine is not derived from ancient times. The concept  modern “Israel” is a product    ideological Zionism, Palestine being the land which in the beginning of 1900th century  granted  a political asylum for the persecuted Jews when the western countries shut the doors.The two state solution is now late: it is high time to test the idea of federation between Israel and a Palestinian state with basic civil rights and the freedom of movement for all citizens!

To sum up: The state of Israel  was built on high social ideals, but it still violates  the rights of a  part of its population. The  only possible solution would be to secure the same rights to all inhabitants, regardless of race, gender or religion.  It means  that Israelis give up all national prerogatives, their Zionistic ideas and the Palestinians stop the violence and finally all walls will be crushed down.  Of course, the real power behind the Near East lays in the hand of the United State.  And big part of anti-Semitism of our time is due to unsolved Near East problems. Nevertheless: I do  have a dream:  not of two but one peaceful state, of a day when in the new tram  the Orthodox Jew smiles and  shakes the hand of a Palestinian lady and say: shalom, salaam!

Rauha Moision syntymästä 100 vuotta

Fil. kand. Rauha Moisio syntyi 9.12.1912 Turussa, mutta hänelle tuli tärkeäksi nuoruuden kiinnekohdaksi nykyisin Saloon kuuluva Halikko. Hän suoritti maisterin tutkinnon Turun yliopistossa ja teki laudaturtyönsä lapsuuden tutusta ympäristöstään, Halikonjoen sadealueen kulttuurimaiseman kehityksestä. Opinnäytettään varten hän samosi pitkin joenvartta aina 35 km:n matkalta, laati vyörymien merkitsemistä jyrkänteistä mittauksia – ja mikä tulevan työkentän näkökulmasta tärkeintä – tutustui perinpohjin jokilaakson rikkaaseen kasvillisuuteen. Näin Halikon pitäjä ikivanhoine pähkinälehtoineen ja tammimetsikköineen sekä keskiajalta aina vuodelta 1440 periytyvine harmaakivikirkkoineen syöpyivät syvälle nuoren mieleen.

Rauha matkusti Suomen Lähetysseuran palvelukseen Palestiinaan 1946 puoli vuotta aiemmin Göteborgissa valmistuneella Nordanland-laivalla. Israel itsenäistyi parin vuoden päästä 1948, ja Rauha jännitti rakastamansa kansan mukana äänestystä YK:ssa. Aili Havas oli tullut maahan 1932, ja itsenäistymisenmurroksessa hänen kotiinsa oli alkanut virrata Keski-Euroopan vainoista pelastuneita lapsia. Rauhan työpanosta tarvittiin noina melskeisinä vuosina.

Amos Oz muistelee Aili-tätiä ja Rauha-tätiä huumorin pilke silmäkulmassa teoksessaan "Tarina rakkaudesta ja pimeydestä" sivulla 463 (Tammi 2007, suomentajina Israelissa työskennellyt Kristiina Lampola sekä Pirkko Talvio-Jaatinen): "He puhuivat juhlavaa Raamatun hepreaa jopa silloin kun keskusteltiin vihannespulasta." Ja vihannekset tulivatkin Rauhalle tutuiksi, kun hän kierteli toreja lastenkodin emännän tehtävissä. Koulun puolella hän opetti omaa ainettaan biologiaa ja hankki tunneilleen mm. lintujen pienoismalleja.

Raskaan lapsityön vastapainoksi Rauha pääsi nuoren valtion luonnontieteellisen seuran jäseneksi ja osallistui sen ympäri maata järjestämille retkille, joilla hän otti paljon luontoaiheisia valokuvia. Kotimaan käynneillään hän esitti diakuvia Välimeren maiden kukista, puista ja pensaista. Samalla hän lauloi mielellään hepreankielisiä lauluja, usein psalmeja, jotka johtivat Rauhan henkilökohtaiseen todistukseen. Usein hän kajautti Psalmien kirjasta psalmin 118 ensimmäisen jakeen sanoja: "Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa." Rauhalla oli hymy herkässä, hän pysyi aina luotettavana ystävänä monille.

Kohtasin Rauha Moision ensimmäistä kertaa Jerusalemin Lastenkodin joulujuhlassa 1961. Kuultuaan, että opiskelin teologiaa, hän tuumi: "Nyt minä alankin kutsua sinua pikkuteologiksi!" Samalla hän antoi minulle oliivipuusta kauniisti kaiverretun viinipullon korkin. Siitä alkaen lähes jokaisena syntymäpäivänäni Rauha toivotti minulle siunausta postikortilla tai vieraili kodissamme Lähetystalolla, myöhemmin myös Vantaalla. Vielä vanhainkodissa loppunsa edellä hän otti minut huoneeseensa ja aloitti hartaan rukouksensa juutalaisten kääntymisen puolesta.

Työskennellessäni raamatunkäännöskomiteassa Rauha valmisti käyttöömme monisteet Raamatun kasveista ja eläimistä. Hän oli selvästi huolissaan termien oikeasta suomentamisesta.

Rauha lähettiin Suomeen eläkkeelle 1969, vaikka hän olisi vielä tahtonut jatkaa Israelissa. Hän palveli kuitenkin saarnatoimen antamissa tehtävissä pitkilläkin matkoilla, mm. kotiseurakunnassani Rautavaaralla Pohjois-Karjalassa. Ennen kaikkea Rauha piti loppuun saakka yhteyksiä Suomen juutalaisiin: 200:sta Suomeen paenneesta juutalaisesta hän tunsi 100, kahdeksasta valtiollisen luovutuksen kokeneista hän tunsi kuusi.

Hän vieraili Suomen-käynneillään rouva Wanda Bolten johtamassa ruotsinkielisessä raamattupiirissä. Kasvien tuntijana Rauha piirsi kukkien ja lehtien ääriviivat taitavasti terävällä tussikynällä. Näitä siroja hahmotelmia on mukana Suomen Lähetysseuran julkaisemassa kirjassa "Viinitarha viheriöi, Raamatun maan kasveja" (1996).

Rauhan anteliaisuus oli kaikkien tiedossa. Hänen siskonsa Turussa valitti, että minkä tahansa tarpeellisen vaatekappaleen hän Rauhalle antaa, se siirtyy tuota pikaa jollekin juutalaisrouvalle Helsingissä. Viimeiset vuotensa Rauha vietti kahdessa vanhainkodissa Helsingissä. Rauha Moisio pääsi haudan lepoon 1999.

JOULUN ALLA JOULUN MAASSA

Kuvat Ulrich Kruggel, Dessau
Piispa Munib Younan Erlöser-kirkon toimistossa

Kiertelin pitkäaikaisen saksalaisen ystäväni Ulrich Kruggelin kanssa Palestiinaa ja Israelia marraskuun lämmössä 21.-29.11. Pyhää kaupungia jakavat korkeat muurit järkyttivät: Palestiinan ja Israelin alueet ja niissä asuvat sukulaiskansat tulisi pikemminkin yhdistää yhdeksi ainoaksi samanarvoiseksi ja demokraattiseksi valtioksi, ilman toisen osapuolen ylemmyyttä, molempia kansanosiahan on pääluvultaan jotakuinkin samansuuruiset kokonaisuudet. Koska juutalaiset hellivät historialla ja uskonnolla perusteltuja etuoikeuksia, olin pitkään karsastanut Israelia: sitä paitsi Länsirannalla kohoavat aina uudet asutuskeskukset ovat loukanneet oikeudentajuani siinä määrin, että minulla ei ole ollut halua matkustaa sinne. Kannatan yhden ja saman valtion ratkaisua!
Nyt Ulrich Dessausta kirjoitti, että hän on jo 74-vuotias ja monien vaivojen rasittama: lähde sinä opastajaksi, olethan käynyt siellä jo vuodesta 1961, ehkä parikymmentä kertaa. Niin sitten lähdettiin ja saavuttiin Tel Avivin laajentuneelle kentälle, sieltä kätevästi hotellien välillä sukkuloivalla shuttlella Capitol Jerusalem –hotelliin, palestiinalaisalueelle Vanhan kaupungin muurin viereen ja Lähetysseuran työkeskuksen tuntumaan. Ensimmäisenä kohteenamme oli Mikko Louhivuoren arkeologina hyvin tuntema Rockefeller Museum, kaunis rakennus, jossa suomalainen Mikko seuraa tietokoneella uusia rakennuskohteita ja antaa niistä lausuntoja. Hän johdatti meidät museon keskeisiin nähtävyyksiin. Sieltä siirryimme Kaupungintalon läheisyyteen Suomen Lähetysseuran työkeskukseen, Seuran työhän juontaa juurensa jo ajalta paljon ennen Israelin valtion perustamista 1948 eli mandaattivuodelta 1924. Legendaarisen maisteri, myöh. kunniatohtori Aili Havaksen ja vuodesta 1946 kasvitieteeseen erikoistuneen maisteri Rauha Moision johdolla Lastenkodissa oli jopa runsaat 40 lasta, vanhemmat usein vainojen keskeltä saapuneita. Tänä päivänä työn luonne on kokonaan muuttunut: lapsia ei enää ole, kahden ison talon ja saunan tiloissa toimitaan kirkkojenvälisessä ekumeenisessa työssä jopa yhdeksän eri etnisen kirkollisen ryhmän kanssa.
Seuraavana päivänä olimme saksalaisten, itse keisari Wilhelm II:n rakennuttamassa, Vanhassa kaupungin Erlöserkirchessä tapaamassa piispa Munib Younania, nyk. Luterilaisen Maailmanliiton presidenttiä, joka tuli Suomeen 1970-luvun puoli välissä, valmistui Järvenpäässa diakoniksi, myöh. ja lisäopintojen ansiosta papiksi Helsingin yliopistossa, myös allekirjoittaneen oppilaana. Jälleennäkeminen oli suorastaan liikuttava. Kivenheiton päässä Vanhan kaupungin kristillisessä korttelisssa vierailin aikanaan monet kerrat ja muistelen vielä lämpimästi hänen tarmokasta äitiään. Piispa Munibilla on vaikea sarka, luterilaisten jättäessä joukoittain levottaman alueen. Muistetaan kaikin tavoin häntä ja hänen Helen Keller- koulussa edelleen työskentelevää Suad-puolisoa.
Teimme retket Masadaan ja Kuolleellemerelle sekä pitkän Galilean-kierroksen. Maa on huomattavasti kehittynyt matkailullisesti: liikkuminen on vaivattomampaa ja aiempi kiristynyt hurskaus tipotiessään. Jerusalemin kaduilla luikertelee nopeasti ensimmäinen raitiovaunu. Miten tämä sirpaleiksi leikelty, ahkeralla työllä viljelty maa lopulta poliittisesti vapautuisi ja normalisoituisi!

Georg August Wallinin syntymästä 200 vuotta

Perjantaina 21. lokakuuta järjestettiin Yliopistomuseona  toimivassa  Senaatintorin Arppeumissa tunnetuimman Lähi-idän tutkijamme tieteellinen seminaari.  Yhdeksän  luennon  voimin valotettiin Wallinin värikästä mutta lyhyttä elämää. Hän oli syntynyt Ahvenanmaalla 1811, aloitti koulunsa Turussa ja kirjoittautui Helsingin yliopistoon keskittyen eri  kieliin, tärkeimpänä arabia ja persia, mutta hän hallitsi myös venäjää ja useita Euroopan nykykielistä.  Kielitieteellistä aineistoa hän keräsi pääasiassa Kairossa. Hän sai lukuisia kansainvälisiä kunnianosoituksia jo elinaikanaan. Itämaiden kielten professorinvirka jäi pariin vuoteen varhaisen kuoleman yllätettyä  1852. Wallinin päiväkirjoista ja muusta jäämistöstä on nyt lopulta saatu aikaa kolme mahtavaa teosta, vielä seuraavat kolme teosta ovat suunnittella. Seminaari kokosi 140 hengen yleisön eri maista. Juhlakirja on nimeltään Kangastus.