Jatkosodan päättymisestä 70 vuotta

Syyskuun  4. päivä tuli kuluneeksi  70 vuotta ns. jatkosodan päättymisestä. Talvi- ja jatkosodassa Suomi menetti kaatuneina 66 000 ja kadonneina 1500 kansalaistaan.  Vuonna 1936 syntyneenä minulla ei tietenkään ole monia omakohtaisia mielikuvia sotavuosista, muistan kuitenkin, että neuvostokoneiden jylistessä Rautavaaran Ala-Luostan taivaalla me lapset otimme valkoiset lakanat ja kiiruhdimme läheiseen metsään. Siellä oli talvisodan sytyttyä syksystä 1939 havuista kyhätty maja. Kotimme Jokelan talon ikkunoissa oli määräysten mukaiset tervapaperiset verhot iltapimennyksiä varten. Erityisen hyvin muistan  kirkkaan kuutamoisen illan, jolloin raskaat pommikoneet jyrisivät matkalla kohti Kallaveden siltoja, jonne oli matkaa noin 90 km.

Kesällä 1939 käynnistyi Kannaksen linnoitustyö ja syyskuun 1. päivänä Saksa hyökkäsi Puolaan. Jokelassa oli jo radio, niin että oltiin tapahtumien tasalla. Lokakuussa kahvi ja sokeri hävisivät kauppojen hyllyiltä, käskykortin saaneet miehet koottiin Suojeluskunnan talolle.  Koulutyötä jatkettiin marraskuun loppuun. Tammikuun pakkasilla elohopea pysytteli -40 asteessa. Suojeluskunnan talolla kymmenien miesten majoituksessa ja ruokkimisessa oli vaikeuksia, mutta kunnalliskodin 20-päinen karja tuli  avuksi. Pappilanmäen väentuvan suuri uuni palveli leivänteossa. Koteihin satoi halontekomääräksiä. Miesten lähdettyä palvelukseen nuorten lisäksi  jopa heikkokuntoiset vanhukset joutuivat halkometsään. Jo 4.2.1940 kirkkoherra Mannerkorpi siunasi viisi kaatunutta.  Evakkovirta Karjalasta alkoi.

Jatkosodan alettua kesällä 1940 isäni Einari sai määräyksen lähteä 30 km:n päässä olevaan Rautavaaran kirkonkylään suojeluskuntatehtäviin. Hänen kuulonsa oli alentunut korvatulehduksen jälkeen, joten hän ei kelvannut rintamalle.  Polkupyörällä taittui mäkinen matka kirkolle Suojeluskunnan talolle!  Ihmettelen nyt, miten meille lapsille tulikaan tieto, että isä pääsee tiettynä päivänä lomalle. Koivukujan päässä osasimme odotella.

Vuonna 1993 Kirsi Haikarainen toimitti ja Rautavaaran kotiseutuseura ry kustansi 272-sivuisen teoksen ”Rautavaaralaisten sota-aika”, johon muistelijat on valittu kirkonkylän ympäristöstä, omalta kotikylältä ei siihen ole päässyt yhtään 17 kirjoittajasta. Teoksessa on lueteltu talvisodan ja jatkosodan sankarivainajat sekä viisi Säyneisiin haudattua.

Helmi-tätini 70-vuotispäivänään

Äitini nuorempi sisar Helmi Tuovinen os. Pehkonen palveli lottatehtävissä. Hän kärsi keuhkovammasta vilustuttuaan lottapalvelussa näköalatornissa ja nautti siksi valtiokonttorin avustusta kuolemaansa saakka. Rautavaaralaisten joukko-osastoa johti kapteeni Kaltiainen Nurmeksesta, luokkatoverini Kirsti Jahkolan isä.  Häntä muisteltiin erityisen mukavana miehenä.

Kuva Rautavaaralaisten sota, Kalevi Karppa

Luokkatoverini Asko Tanskanen kirjoittaa: "Isäni hoiteli sodan aikana Jukolan kaupan asioita Nurmeksen kauppalassa, mutta myös Rautavaaran Jukolaa. Hän ajoi aina asioiden vaatiessa Rautavaaran kirkolle. Kun muistaa silloiset tiet mäkineen, eivätkä pyörätkään tainneet kovin kaksisia olla, niin ei varmasti ollut mikään helppo homma."

Sunnuntainen retkemme Tallinnaan (7.9.)

 

Kuva: Ulrich Kruggel

Lähdimme saksalaisen ystäväperheemme Brunhilde ja Ulrich Kruggelin kanssa päiväkäynnille  Tallinnaan.  Kruggelit asuvat Dessaussa, Alvar Aallon varhaisten vaikutteiden tyyssijassa.

Eckerö Line ei ole nopein, tyyntä Suomenlahtea se kuitenkin kynsi juhlavasti. Perillä katsastimme pikaisesti Viru-hotellin kattonäkymät, kun mukana oli puoliammattilainen ikuistaja. Ylhäällä ohitimme KGP:n museoalueen, koska edellisellä kerralla jo ihmettelimme kommunistiajan pirullisen yksityiskohtaista valvontaa.

Kun oli sivuttu ensimmäisen suomalaisen naisarkkitehdin, Wiivi Lönnin Estonia teatteri, edessämme kadunvarressa oli valtava kukkaloisto: kaiken hintaisia kimppuja, joista vieraamme paluumatkalla poimivat yhden näyttävimmistä.

Torilla oli nautinnollista ruokailla, vaikka ihmettelimmekin upeasti esille asetettujen annosten pienuutta. Torilta suuntasimme  museoksi jo kommunistiaikaan muutettuun Nikulisten kirkkoon. Vanhojen taideteosten sisällön voi ymmärtää entistä paremmin nyt, kun ne esitellään myös  uuden teknologian keinoin. Jaanin kirkossa istuimme hetken ja nautimme  ylevästä urkumusiikista. Juuri tässä kirkossa ystävämme Toomas Paul, Uuden testamentin suomentaja, palveli viimeiset virkavuotensa. Jaanin kirkkoon päättyy syyskuun alusta jatkunut Arvo Pärt -juhla

Nousimme Lyhytjalkaa Toompealle, sillä valokuvauksesta innostunut Ulrich halusi ikuistaa kaupunkinäkymiä. Tuomiokirkon ohitimme tällä kertaa kunnioituksella, ja suuntasimme Pitkäjalkaa alas museaaliseen Raekoda-apteekkiin.  Vielä vilkaisu Virun kauppakeskukseen.  Yhdessä päivässä ei pitkälle pötkitä.

Suomalaiset, jotka ovat maassa suurin turistiryhmä, viettivät viime vuonna Virossa 3 miljoonaa päivää. Suomessa taas virolaiset muodostavat suurimman vierastyöläisten joukon. Kasvua on matkailussa ollut 10 %. Viinojen testivoittaja on Viru Valge. Sitä sekä viinejä  ja lääkkeitä voi ostaa halvemmalla ja sitä suomalaiset näyttävät tekevänkin…

Tallinnan satamassa voi ilmapallolla nousta 12 minuutiksi 120 metriin. Lento jäi seuraavaan kertaan!

Nurmeksen yhteislyseon vuoden 1955 ylioppilaat koolla Jyväskylässä 6.-7.6.

Luokkamme  pääsi koolle kesäiseen Jyväskylään – tai  oikeastaan  vain rippeet runsaasta 30:stä. Paikalle tuli vain  seitsemän, puolisoilla täydennettyinä 12. Kirsti Jahkola (os. Kaltiainen)  oli varannut miellyttävät puitteet hotelli Yöpuuhun. Kirsti  vei meidät jo iltapäivällä kävelykierrokselle kaupungissa, joka on hänen elämäntyönsä päänäyttämö saksan  yliopettajana.  Yöpuun ravintolassa Pöllövaarissa  söimme kauniisti tarjoillun ja maittavan illallisen ja vaihdoimme kuulumisia sydämen kyllyydestä. Minulta oli pyydetty puheenvuoro raamatunsuomentamisesta ja  tein  sen pyörittämällä blogistani 1992 tehdyn videon. Aitonurmeslaiset Asko Tanskanen ja puolisona mukana oleva Kari Rahiala muistelivat kuuluisia nurmeslaisia ja elämää tässä metsänhoitajien kauppalassa 50-luvullla. Ilta jatkui myöhään Kirstin kauniisti kodissa.

Seuraavana päivänä ajoimme vuonna 1904 Äijälänjoen rantaan Julius Johnsonin rakennuttamaan Kuokkalan kartanoon.. Talon suunnitteli maamme ensimmäisiin naisarkkitehteihin lukeutuva Wivi Lönn. Talo on elänyt monenlaisia vaiheita, toimien muun muassa synnytyssairaalana 1940 – 1960 luvuilla. Kauko Sorjosen säätiö otti Kartanon hoiviinsa vuonna 1998 ja se entisöitiin täyteen loistoonsa.  Säätiö järjestää luentotilaisuuksia ja konsertteja. Rauhallisen kahvihetken jälkeen kaarsimme kohti toista Wivi Lönnin http://fi.wikipedia.org/wiki/Wivi_L%C3%B6nn  suunnittelemaa taloa, joka sekin on Sorjosen säätiön hallinnassa. Talon pihalla patsasten keskellä tapasimme pihaa itse hoitavan Kauko Sorjosen, vaatimattoman self made manin ja monipuolisesti taidetta tukevan mesenaatin. Virkistävää oli kierrellä Lönnin entisen kotitalon hyvin hoidetussa pihassa ja poimia mukaan hänestä laadittu kaunis julkaisu.  

Ensi keväänä on edessä juhlavuosi. Silloin on kulunut 60 vuotta siitä, kun jätimme Nurmeksen lukion. Toivottavasti silloin hieman useampi jaksaa tulla mukaan muistelemaan menneitä ja  juhlimaan merkkivuotta.

Kuva: Kirsti Jahkola