”Nyt juhla on suuri ja herttaisin ja rauhan ja onnen hetki.” (Vilkku Joukahainen)

Tämä kirjoitukseni ilmestyi Kotimaa-lehdessä 22.12.1992. Mielestäni se edelleen kokoaa yhteen  suomalaisen joulun keskeiset langat, joten toistan sen tässä:

”Jumala on tullut niin ihmiseksi, että ihmiselle tämä on sietämätöntä.” Näin Tommy Hellsten toistaa joulun pääajatuksen, kun hän suosikkikirjassaan koettaa palauttaa meitä ihmisiä omaan alkuperäiseen kokoomme, etsimään lasta meistä itsestämme. Vasta sitten kun pystymme näkemään jumalallista arjessa, voimme jakaa paikkamme muiden ihmisten keskellä, kestää ”Virtahepoa” olohuoneessamme.

Myös Luukkaan jouluevankeliumissa (2:1-20) on sellaista inhimillisyyttä, jota yli äyräiden korostunut tunteellisuus joulunvietossamme estää meitä havaitsemasta.

Miksi paikalle pitikin osua juuri paimenien, järjestyneen yhteiskunnan näkökulmasta sivullisten, rituaalisen puhtauden kannalta kyseenalaisten, kaupunkilaisten mielestä alentavan köyhyyden ja oppimattomuuden ruumiillistumien!

Luukkaalla on tosiaan tarve liittää joulun kuvaukseen myös sellaista, mikä on arkista ja epäromanttista. Miksi hän muuten menisi sellaisiin yksityiskohtiin kuten Messias-lapsen kääriminen riepuihin, desinfioimattoman tilan, eläinten syöttöruuhen, hyväksyminen vuoteeksi, hotellien huonepula, jopa verotus?

Marian rasittava matka olisi ollut perusteltu, mikäli hänellä olisi ollut kiinteää omaisuutta Betlehemissä. Entä matka miehen seurassa, johon häntä ei vielä oltu laillisesti vihitty? Suomalainen  raamatunkäännös-perinne onkin tottunut käsittämään Joosefin ja Marian suhteen vapaaseen kansalliseen tapaan, kun kuluvana vuonna juhlittu Kristiinan Raamattu pelkistää: `kihlatun emändäns cansa joca racas oli`.

Nykyisen lamalogiikan mukaan pitäisi kai katsoa turhanaikaiseksi tuhlailuksi se, että joulun perussanomasta on Uuden testamentissa useampikin versio.  Jos joulukertomuksia ryhdyttäisiin saneeraamaan ja mittapuuksi otettaisiin vaikkapa Matteuksen versio, suurin osa Luukkaan joulusta, sen monista vivahteista jouduttaisiin höyläämään pois. Jäljelle jäisivät vain muutamat yhteiset nimet.

Joulukertomusten erilaisuus antaa virikettä avoimeen keskusteluun Raamatun tekstien monisäikeisyydestä ja erilaisista tulkintaperinteistä ja niiden sietämisestä kirkossamme.  Joulun kertojista Luukas on tehnyt suurisuuntaisimman yrityksen piirtää juhlalle maailmanhistorialliset ääriviivat.

Vaikka historiantutkimus näkee Luukkaan tietopohjassa monia ongelmia, kukaan ei voi asettaa kyseenalaiseksi hänen pääasiaansa, että Marian synnytys säteili merkitystä aina kosmisiin mittoihin ja että ajalliseen historian kulkuun kätkeytyy Kaikkivaltiaan tarkoituksia. Keskipiste oli Rooma ja perimmäinen laitamaa eli Syyrian provinssi,  koko silloin tunnettu maailmaa,   saa taivaallisen kiintopisteensä korkealta enkelikuoron esiintymislavalta.

Mielenkiintoista on, että tekstin poliittinen kärki on ladattu enkelin ilmoitukseen: ”Teille on syntynyt vapauttaja (kreikaksi  sooteer), kansan pelastaja!” Tätä kunniatehtävää katsoivat toteuttavansa lukemattomat hellenistisen ajan hallitsijat, filosofit ja parantajat. Nyt hallitsijan palvonnalta taitettiin kärki: ihminen pysyköön osassaan!

Kotoista jouluperinnettämme vastaa se, että enkelin ilmoitus on uuteen Kirkkoraamattuun tulkittu sisäpiirien ehdoilla: ”Tänään on teille  Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja.” Tähän on ladattu hengellisen virityksemme mukainen painotus. Joulun Lapsi kuuluttaa vapauden ja vapautuksen tervehdyttävää sanomaa yksilön ja yhteisön elämässä.

Jeesuksen esikuvan mukaisesti kristitty on sitoutunut suojelemaan ihmiselämää, vieläpä kaikessa sen moninaisuudessa sietämään sitä.