”Jul, jul, strålande jul”!

Tämä Gustav Nordqvistin  vuonna 1921 säveltämä laulu  on jäänyt soimaan mielessäni. Olen tuntenut sen jo vuosia, mutta se herkisti minut juhlamielelle Vantaan Laulun ja Oltermannien joulukonsertissa Myyrmäen kirkossa. Runon myötä ikään kuin laskeutuu taivaankansi valoineen lumisen metsän ylle. Runoon liittyy meidän oma kaipauksemme valoon ja rauhaan – jouluvirreksi ajasta aikaan.

Runon toisessa säkeistössä siunaavat siivet levitetään ihmiskunnan verisen ja meluisan menon ylle.  Kaikki ihmissydämen huokaukset, kaikki lepoon pääsevät sukupolvet, nuorten edessä kangastavat aikomukset.  Ehkä pilkahdus taivaallista valoa riittää niille tuhansille, jotka rajatarkastuksissa kylmästi jätettiin Suomen rajojen ulkopuolelle. 

”Kom, kom, signade jul! Sänk dina vita vingar/

över stridernas blod och larm,/

över all suckan ur människobarm….” 

PS. Laulu on Aatu Leinosen suomentama, mutta en onnistunut löytämään sanoja.